Avoin kirje ympäristöministeriölle ja ELY-keskuksille liito-oravan suojelujärjestelmän korjaamiseksi

Kysymyksiä, huomioita ja korjausehdotuksia ympäristöministeriölle ja ELY-keskuksille liito-oravan suojelujärjestelmän surkean ja ilmeisen laittoman tilan korjaamisesta.

Luontodirektiivi velvoittaa konkreettisen ja toimivan suojelujärjestelmän toteuttamista liito-oravalle. Suuri vastuu onnistuneen suojelun toteuttamisesta on teillä ympäristöministeriössä. Iso rooli on myös ELY-keskusten luonnonsuojelulain yksiköiden päälliköillä. Tällä hetkellä liito-oravan suojelujärjestelmä on perusteellisesti rikki, minkä osoittaa mm. tuore väitöskirja (https://urn.fi/URN:ISBN:9789526235912). Uusi dokumentti kuvaa viranomaistoiminnan epäonnistumisesta liito-oravan suojelemisessa https://liiturielokuva.kuusanluonto.fi/. Suojelujärjestelmän toimivuutta kuvaa raa’an suoraviivaisesti liito-oravakannan kehitys. Liito-oravan kanta on romahtamassa kohti sukupuuttoa, kuten seuraava kuva osoittaa.

Kuva 1. Metsätalousvaltaisilta alueilta liito-orava on katoamassa sukupuuttoon lähivuosina. (http://elykeskisuomi.blogspot.com/2019/03/liito-orava-on-yhta-yleinen-kuin-hirvi.html). Kymmenen viime vuoden aikana kanta on yhä romahtanut 30 % (https://www.metsa.fi/wp-content/uploads/2024/11/liito-oravaseminaari_hurme-liito-oravan-tilanne-suomessa.pdf). Mm. Pihtiputaan alueelta liito-orava on jo kadonnut.

Liito-oravan suojelujärjestelmä on vitsi. Käytännössä liito-orava tapetaan reviiri reviiriltä avohakkuilla, usein myös viranomaisohjauksella, kuten blogissani julkaisemani tapausesimerkki Näätäsuon hakkuista osoittaa. Blogini esimerkki on myös rikosilmoituksen lausunto Keski-Suomen ELY-keskuksen (KESELY) aikaansaamista tiukasti suojeltujen liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen (LLP) tuhoamisista ja heikentämisistä sekä hallintokantelu (https://valiaikaisenvirkamiehenmuistelmat.blogspot.com/2025/03/keski-suomen-ely-keskus-ohjasi-liito.html).

Suojelujärjestelmän ei tarvitsisi olla näin surkea. Metsien käytön ja varsin hyvin liito-oravan suojelun yhdistävä vaihtoehto on jo olemassa, jos se vaan halutaan ja uskalletaan viranomaisten taholta ohjata käyttöön otettavaksi. Niin nurinkurista kuin tämä onkin sanoa, asian korjaamiseksi viranomaisten tarvitsisi vain alkaa noudattamaan oikeisvaltioperiaatteiden mukaisesti lakia, sen tulkintaohjeita ja KHO-päätöksiä. KESELYssä ja ilmeisesti useissa muissa ELY-keskuksissa noudatetaan liito-oravan suojelussa kuitenkin jonkinlaista tapakulttuuria, jossa todellinen LLP:jen määrittäjä on lain, sen tulkintaohjeiden ja KHO-päätösten sijaan virkamiehen subjektiivinen käsitys liito-oravan suojelun muodista. Suojelun toteuttaminen lähenee mielivaltaa. Avasin tätä aihepiiriä enemmän hallintokantelussani.

Mitä siis tulisi tehdä?

Ympäristöministeriön tulisi ottaa kantaa lain tulkintaan siitä, tuleeko liito-oravan LLP:jen rajauksissa noudattaa oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti lakia, vai Näätämäen hakkuiden yleisesimerkin kaltaisesti KESELYn mallilla tapakulttuuria, missä liito-oravan suojelu perustuu kunkin virkamiehen muotikäsitykseen. Kannanottaminen tai ottamattomuus ministeriön taholta tiivistyy siihen, sallitaanko myös ympäristöministeriön taholta viranomaisohjeistuksella liito-oravan hävittämisen jatkaminen Suomessa, vai korjataanko suojelujärjestelmä aktuaalisesti liito-oravaa lain mukaisesti suojaavaksi. Liito-oravan tuhoavaa tapakulttuuria kun ylläpidetään sillä verukkeella, että aktuaalisesti lain ohjeistuksia ei noudateta ilman “ylempää”, siis ympäristöministeriöstä, tulevaa ohjausta.

Tarkemmin ottaen, ympäristöministeriön tulisi ohjeistaa selkeästi ELY-keskuksia LLP-rajausten pinta-alan suhteen, koska ilman “ylempää” tulevaa ohjausta virkamiehet eivät uskalla LLP:jen ekologisen toiminnallisuuden säilyttäviä rajauksia tehdä. Kuvasin yksityiskohtaisesti blogissani Näätäsuon hakkuiden osalta, kuinka viranomaiset sallivat liito-oravametsän koko ydinmetsän tuhoamisen, rajaten vain yhden 0,3 hehtaarin LLP-rajauksen. Kyseinen virkamies kieltäytyi LLP:jen ekologisen toiminnallisuuden turvaavan LLP-rajauksen teosta – siis laillisista rajauksesta – mm. siitä syystä, että ilman “ylempää [ministeriöstä] tulevaa ohjausta”, hän ei lähde enempää kuin 0,3 ha liito-oravalle rajaamaan. Ympäristöministeriöltä tarvitaan siksi selkeä kannanotto, että lain vaatima ja lain tulkintaohjeistuksien ytimessä oleva LLP:jen ekologinen toiminnallisuus, tulee ottaa oikeasti käytäntöön LLP-rajauksien tekemisessä. Tällä hetkellä ekologisen toiminnallisuuden oleellisuus on kyllä paperille kirjoitettuna myös KESELYn taholta  (KEHA/76032/2024). Käytäntö on kuitenkin toistuvasti osoittanut, että KESELYn kohdalla LLP:t suojataan lain mukaisesti vain paperilla, tapakulttuurin jyrätessä lain kirjaimen ja KESELYn omatkin ohjeistukset. Käytännössä ekologisen toiminnallisuuden säilyttäminen tarkoittaa tutkitun tiedon käyttöönottoa. Jos liito-oravalle soveltuvan metsän määrä laskee 200 metrin säteellä LLP:ista alle 4-6 hehtaarin, alkaa LLP:jen ekologinen toiminnallisuus laskea hyvin jyrkästi, kuten mm. liito-orava LIFE:n materiaalikin tutkimusten tietojen pohjalta toteaa (https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/opas-liito-orava-talousmetsassa.pdf). Tutkimusten tuloksiin viittaa vähän myös jopa Tapion liito-oravan huomioon ottamisen neuvontamateriaali. Viranomainen syyllistyy luonnonsuojelulain rikkomiseen, jos hän sallii avohakattavan LLP:n lähellä metsän määrän alle 4 - 6 hehtaarin.

Selkeät ohjeistukset ministeriön lisäksi voi tehdä käytännössä myös ELY-keskusten luonnonsuojelulain yksiköiden päälliköt. Ainakin KESELYssä kuitenkin toimitaan tällä hetkellä päällikön ohjaamana päinvastaisesti. “Ylempää ohjausta” kaipaavia tuntuvat siis olevan joidenkin ELYjen luonnonsuojelulain päällikötkin. Toki nykytilanteessa yksittäinen virkamies tekee itsenäisiä päätöksiä. Kuitenkin jos virkamies tekee päällikön linjan vastaisesti LLP:jen ekologisen toiminnallisuuden turvaavia, siis lain sitovien tulkintaohjeiden mukaisia LLP-rajauksia, hänet voidaan siirtää liito-orava-asioista syrjään, kuten minulle KESELYssä käytännössä tehtiin. Ministeriön ohjeistus asiassa on siis välttämätön tilanteen korjaamiseksi ELY-keskuksissa.

Ministeriön ohjeistuksessa ELY-keskuksille saisi olla myös selkeä kannanotto siitä itsestään selvyydestä, että liito-oravan tarvitsemat ja käyttämät useat LLP:t tulee kaikki säilyttää (jos käytetään LLP-määrittelynä ympäristöhallinnon tapaa ymmärtää LLP rakentuvan kunkin kolopuun tai risupesän ympärille, vaikka tapa on mm. EUTI:n päätöksen (C-357/20) vastainen). Liito-orava vaihtaa pesintään ja levähdykseen käyttämää paikkaa vuoden sisällä ja vuosien välillä. LLP:ja on naaraalla käytössä keskimäärin noin 6 kpl . Esiintuomani KESELYn tapausesimerkki Näätäsuon hakkuista tuo ilmi, että virkamiehet eivät uskalla ilman selkeää ohjausta “ylempää” etsiä ja rajata edes itse maastossa käydessään kuin yhden LLP:n suojaan, ja jättävät loput avohakkuisiin, vaikka tietävät hakkuualueella olevan useita LLP:ja. Tämä viranomaisten sallima LLP:jen laiton tuhoaminen Näätäsuon tapauksessa ei ole myöskään yksittäistapaus, vaan esimerkki yleisestä käytännöstä useissa ELY-keskuksissa, joka ministeriön tulisi selkeällä ohjauksella korjata.

Virkamiesten toiminta vaihtelee LLP-rajauksien määrittämisessä tällä hetkellä kuitenkin ELY-keskuksissa niin paljon – selkeän ohjauksen puutteen myötä –, että jotkut virkamiehet rikkovat lakia tällä hetkellä tämän tästä. Kopioin asiaa koskevan kappaleen hallintokantelustani:

“Mikäli tämä KESELYn hakkuiden ohjaus 0,3 ha LLP-rajauksella katsotaan lailliseksi, asettaa se erittäin outoon valoon, käytännössä laittomiksi, niiden viranomaisten päätökset, jotka suojaavat LLP-rajauksina samankaltaisissa tilanteissa kymmenkertaisia pinta-aloja tai jopa suurempia. Yksinkertaisesti on väistämätöntä, että jompikumpi rajaustapa on laiton. Mikäli se ei ole Näätäsuon hakkuiden 0,3 ha LLP-rajausmalli, tulisi tikun nokkaan nostaa ne useat viranomaiset, jotka silloin laittomasti polkevat maanomistajan ja hakkuuoikeuden haltijan oikeuksia suojelemalla laittomasti useita hehtaareja metsää. Kuten yllä läpi käydyn kautta on selvää, usean hehtaarin LLP-rajauksille löytyy erittäin vankat laillisuusperusteet mm, EU-tuomioistuimen ja KHO:n päätöksistä, lain sitovista sanoista ja ministeriöiden ohjeistuksista, joten näiden erilaisten viranomaistoimintatapojen laillisuusvertailun lopputulemasta ei pitäisi olla mitään kysymystä.”

Yksittäisten virkamiesten liito-oravan suojaamisessa esiintyvä valtava vaihtelu kuvastaa osaltaan viranomaiskentän epäselvyyttä, johon ministeriön ohjaus toisi selkeyttä.

Ratkaisu metsien taloudelliselle hyödyntämiselle ja liito-oravan ainakin kohtuulliselle suojelulle on jo olemassa, kuten yllä kirjoitin. Se on tutkimustiedon mukaisesti avohakkuukielto noin 4 - 6 ha alueella LLP:ista.

Osalla tästä alueesta voinee suorittaa liito-oravan huomioivia jatkuvapeitteisen metsänhoidon harvennuksia, ilman että LLP-toiminnallisuus todennäköisesti paljoa heikkenee. Tätä ratkaisumallia on pohdittu jo luonnonsuojelulain esitöissä (HE 76/2003 vp työryhmämuistio MMM 2002:21). Yksityiskohtaisesti avohakkuukieltoon ja harvennushakkuisiin opastaa myös MMM:n hyväksymä Tapion liito-oravan huomioon ottamisen neuvontamateriaali tilanteissa, joissa hakkuualueella on useita LLP:ja. Neuvontamateriaalin mukaisiin avohakkuukieltoalueisiin, joilla voidaan harvennushakata, on ohjannut virkamiehistä tähän mennessä tietääkseni vain minä (KESELY/1566/2021). Yksi tapaus ei vielä muotia tee, joten avohakkuukieltoalueiden ja harvennushakkuualueiden ohjaukseen tarvitaan myös ministeriön ohjausta.

Jos liito-oravan suojelussa siirrytään leikkisuojelun, eli nykyisen tapakulttuurin, sijaan lain noudattamiseen säilyttämällä ekologisen toiminnallisuuden turvaava 4 - 6 ha metsää LLP:jen ympärillä, tulee maanomistajille korvata oikeudenmukaisesti avohakkuukiellosta myös niiltä alueilta, joilla saa vain harvennushakata. Tällä hetkellä harvennushakkuista ja liito-oravan kulkuyhteyksistä ei käsittääkseni korvata maanomistajille. Avohakkuukiellosta koituu maanomistajalle lyhytaikaista tulon menetystä, joka tulee korvata. Korvaus tulee suorittaa siitä huolimatta, että jatkuvapeitteiset metsänkäsittelytavat ovat useinkin pitkässä juoksussa tuottoisampia maanomistajan kukkarolle ja siten myös Suomen metsäteollisuudelle ja taloudelle. Jos maanomistajat eivät ole varmoja oikeudenmukaisesta korvauksesta, johtanee 4 - 6 hehtaarin LLP-rajaukset aavistushakkuisiin. Sinänsä aavistushakkuuvaara lailliseen suojelukäytäntöön siirtymisestä ei muuttaisi tilannetta pahemmaksi, koska tällä hetkellä ainakin KESELYssä avohakkuut käytännössä sallitaan liito-oravametsissä. Toimivan suojelujärjestelmän luomiseksi ympäristöministeriön tulee siis uudistaa ohjeistuksen lisäksi myös korvauspolitiikkaa.

Eräs liito-oravan tuhoamiseen johtava yksityiskohta vaatii vielä selkeän ohjauksen ympäristöministeriön “ylemmästä” suunnasta. Käytännössä LLP-rajausten teossa ainakin KESELYssä takerrutaan pariin Tapion neuvontamateriaaliin jätettyyn sanaan, joiden varjolla tapetaan liito-oravia päivittäin. Ne sanat kuvaavat pesäpuun ympärille jätettävän vain “välitön lähimetsä”. Tämä on se linja, mitä KESELYssä jotkut virkamiehet yhä toteuttavat ja johon maastossa viranomaisia metsäalan toimijoiden puolelta “suunnataan”, kuten hallintokantelussani kuvaan. Vain pesäpuun ympäristön välittömän lähimetsän säästäminen, jos ympäriltä avohakataan liito-oravan ydinmetsät, johtaa väistämättä LLP:jen ekologisen toiminnallisuuden romahtamiseen, ja laittomaan lopputulokseen. Ministeriön tulisi selkeästi irtisanoutua tuosta LLP-rajausten tekoon käytännössä suuresti vaikuttavasta sanaparista, koska ELYissä irtisanoutumista välittömän lähimetsän käsitteestä ei uskalleta useinkaan muuten tehdä.

Jos nämä korjaukset ohjeistuksiin tehdään, joilla viranomaiset rohkaistaan ympäristöministeriön suunnasta rajaamaan lain sanan, lain ohjeistuksien ja KHO-päätöksien mukaisesti, sekä maanomistajien korvauksista huolehditaan, johtaisi se jo huomattavaan liito-oravan tilanteen paranemiseen. Tämä siitä huolimatta, että nykyisessä suojelujärjestelmässä on massiivinen valuvika, kun LLP-rajauksien tekoon on vastuutettu maanomistajat ja hakkuuoikeuden haltijat. Siis jäävit, osaamattomat ja haluttomat. Kuvasin ongelmaa hallintokantelussani hiukan, ja kopion siihen liittyvän kappaleen tähän:

“Näätäsuon hakkuissa ei ole valitettavasti kyse yksittäistapauksesta. KESELYn liito-oravan huomioimislinja käytännössä aktiivisesti hyväksyy LLP:jen tuhoamisen. Tämä johtuu siitä, että KESELYn jotkut viranomaiset ohjaavat hakkuut säännönmukaisesti Näätäsuon ohjeistuksen tavalla, jossa vain yksi LLP-rajataan n. 0,3 ha:lla, vaikka niin pienen rajauksen tiedetään hävittävän liito-oravan. Liito-oravan käyttämien loppujen LLP:jen olemassaolo tiedostetaan, mutta niiden annetaan tuhoutua avohakkuisiin. Jos KESELY kysyy hakkuuoikeuden haltijalta muista LLP:sta, niin vastaus on käytännössä 100 %:sti seuraava: “merkkejä liito-oravasta, kolopuista tai risupesistä ei löytynyt”. Satoja kyseisen kaltaisia vastauksia vanhoista liito-oravametsistä saaneena, voi vain tuumata, että joko liito-orava on kadonnut Keski-Suomesta, tai sitten niitä ei osata havainnoida, tai havainnoista ei ilmoiteta, jos edes havainnoidaan. Vastaus hakkuuoikeuden haltijoilta oli sama “ei merkkejä liito-oravasta, koloista tai risupesistä” myös niissä jokaisessa tapauksessa, joissa kävin itse hakkuualueelta näitä kaikkia merkkejä toteamassa. Tuon hakkuuoikeuden haltijoiden hyvin tiedetysti todellisuutta vastaamattoman vakiovastauksen myötä KESELY siunaa järjestelmällisesti avohakkuut, vaikka tietää sen tuhoavan loput liito-oravan LLP:t. Tämä tapa itsessään on luonnonsuojelulain vastainen, vaikka se vaikuttaa olevan yleinen muissakin ELY-keskuksissa.”

Ongelma siitä, että maanomistajat ja hakkuuoikeuden haltijat eivät käytännössä koskaan löydä yhtään merkkiä liito-oravasta eivätkä edes kolopuita ja oravan risupesiä, vaikka metsät olisivat niitä täynnä, korjaantuisi pitkälti, jos viranomaiset jo hakkuiden sähköpostiohjauksessaan osoittaisivat lain edellyttämän 4 - 6 ha metsää suojaan avohakkuilta, nykyisen 0,3 hehtaarin sijaan.

Vaihtoehto sille, että ympäristöministeriö ei tee peräänkuuluttamaani ohjeistusta ELY-keskuksille on todennäköisesti seuraavan kaltainen. Luonnonsuojelujärjestöjen oppiessa yhä paremmin liito-oravan suojelun kiemurat, johtaa nykytilanne muuallakin kuin KESELYssä lukuisiin järjestöjen tekemiin halinto- ja käräjäoikeuskäsittelyihin. Tilanne kun liito-oravan pienien LLP-rajausten osalta on hyvin samankaltainen kuin viranomaisten myöntämät suurpetojen kannanhoidolliset kaatoluvat: ne osoittautuivat kaikki laittomiksi luonnonsuojelujärjestöjen haastettua ne. On noloa, jos edes ympäristöministeriö ja ELY-keskukset eivät toimi luonnon puolesta lain sanan mukaisesti, eivätkä saa liito-oravan suojelukäytänteitä korjaantumaan toimiviksi, vaan asia joudutaan korjaamaan oikeuskäsittelyiden kautta.

Selvää on, että liito-oravan sukupuuton lähestyessä Suomessa, jossain vaiheessa suojelutoimia ympäristöministeriönkin taholta ohjeistetaan kiristämään vastaamaan tieteellistä tietoa LLP:jen ekologisen toiminnallisuuden säilyttämisestä. Olisiko paikallaan ryhtyä toimiin jo nyt, kun liito-orava ei ole vielä sukupuutossa, kuin vasta alueittain? Vallankin kun esittämälläni mallilla Suomen metsätalous ja metsänomistajien talous ei hiukan pidemmässä aikaperspektiivissä todennäköisesti kärsisi yhtään.

Odotan ministeriöltä ja ELY-keskuksilta vastausta esittämiini kysymyksiin ja ehdotuksiin siitä miten ja milloin suojelukäytänteitä ja -ohjauksia korjataan. Tekeillä olevan valtion aluehallinnon uudistuksen myötä on tietääkseni tarkoitus yhtenäistää ELY:jen suojelukäytänteitä maanlaajuisesti. Odotan liito-oravan totaalisen toimimattoman suojelujärjestelmän perusteellista korjausta. Julkaisen vastauksenne tai vastaamattomuuden blogissani.

Jyväskylä, 9.3. 2025

Jaakko Junikka, biologi, FT

Keski-Suomen ELY-keskuksessa 5 vuotta viranomaisena työskennellyt