
Olipa kerran luonnonsuojelurikos, tavanomainen sellainen,
nimittäin liito-oravan pesien ilmiselvä avohakkuuseen hävittäminen.
Epätavallisen asiasta tekee se, että joku piti saada tällä kertaa tuomiolle ja
ELY-keskus nosti asiasta rikosilmoituksen maanomistajaa ja hakkuuoikeuden
haltijaa kohtaan. Hakkuista tuli maanomistajalle, joka ei käytännössä
osallistunut hakkuisiin mitenkään, tuntuva tuomio (Liito-oravan elinympäristön hävittäminen
Luhangassa maksoi maanomistajalle yli 30 000 euroa | Kotimaa | Yle). Myös
hakkuuoikeudenhaltija, siis metsän hakkuut suunnitellut, tavanomaisen
liito-oravakartoituksen tehnyt, ja ELY-keskuksen kanssa hakkuiden toteutuksesta
tavanomaisesti keskustellut metsäammattilainen, tuomittiin hakkuista sakkoihin.
Erikoisen ja todennäköisesti törkeän rikollisen asiasta
tekee se, että kaikista eniten syypää ja vastuullinen kyseiseen luonnonsuojelurikokseen
on asiakirjojen valossa ympäristöviranomainen itse. ELY ei nimittäin ohjeistanut
hakkuita siten, kuten käräjäoikeuden päätös antaa ymmärtää, eikä ELY puuttunut
sille tiedotettuun selvään tapahtumassa olevaan luonnonsuojelurikokseen, eikä edes
ohjeistanut miten hakkuut olisi pitänyt lain mukaisesti tehdä,
virkavelvollisuuksiaan näin rikkoen. ELY siis antoi ja mahdollisti rikoksen
tapahtuvaksi, ja myös mahdollisesti itse ohjasi puhelussa hakkuut laittomasti, hakkuiden
toteutuksen mukaisesti. Neljä vuotta hakkuiden jälkeen ELY teki asiasta
rikosilmoituksen, mutta ei suinkaan hakkuut mahdollistanutta ja aiheuttanutta omaa
virkamiestään kohtaan, vaan saattoi syyttömät tuomiolle väärin perustein,
tilanteessa, missä he toimivat aivan tavanomaisella tavalla myös viranomaisten
suuntaan.
Tuomion pääperuste on se, että toimijat olisivat jättäneet
keväisen liito-oravakartoituksen tekemättä. Liito-oravakartoitus kuitenkin
tehtiin keväällä tavanomaisesti, samalla lailla miten kartoitukset on aina
ennenkin tehty, vaikka poliisille ja oikeudelle annettiin ymmärtää toisin. Naurettavan
asiasta tekee se, että hakkuiden ohjauksessa ei edes edellytetty kartoituksen
tekemistä keväällä, vaan hakkuut olisi sallittu talvellakin tehtäväksi, kuten
ELYssä käytäntö on. ELYn tekemä väärä ja aiheeton rikosilmoitus pitäisi siis myös
tutkia vakavana virkarikoksena, vääränä ilmiantona ja ehkä kunnianloukkauksena.
Samoin se, että ELY viivytteli vuosia rikosilmoituksen tekemistä siinä määrin
että tuomion korvaussumma puolittui. Sekä oikeus pitää saattaa tapahtumaan
luonnollisesti erityisesti sen kanssa, että jo tuomittu luonnonsuojelurikos
osoitetaan sen oikeaan osoitteeseen: ELY-keskukseen.
Luhangan hakkuiden suhteen maanomistaja on syystä
haastamassa tuomion hovioikeuteen. Kuten myös todennäköisesti hakkuuoikeuden
haltija. Hän varmastikin haastaa asian myös tämän kirjoitukseni myötä. Muuten
on vaara, että hovioikeudessa päävastuu kaadetaan hänen niskaansa, ehkä
maanomistajan puolustuksenkin myötä. Ja jotta tässä esiin nostamiani seikkoja
ei jätetä suorilta unohduksiin, minun on tehtävä tällä kirjoituksella
rikosilmoitus ELYn virkamiehistä.
Kyseinen hakkuut ELYssä mahdollistanut virkamies ja syyttömän
tuomioon johtaneen rikosilmoituksen allekirjoittaja; ELYn luonnonsuojelulain päällikkö,
ovat samat toimijat kuin Näätämäen liito-oravametsän hävityksessä, jossa 3
vuotta Luhangan tapauksen jälkeen ELY ohjasi hakkuut laittomasti, ja ohjaustakin
laittomammat hakkuut ELY valehteli poliisille laillisiksi. Tuon blogini
aloituksessa julki tuomani tapauksen nosti YLE nettiuutiisin (Viranomainen salli suojellun lajin
hävittämisen, sanoo biologi: ”Tässä on tapettu liito-orava” | Kotimaa | Yle),
tv-uutislähetyksiin ja Ylen aamuun Viranomainen
salli suojellun lajin hävittämisen, sanoo biologi: ”Tässä on tapettu
liito-orava” | Kotimaa | Yle. Lienee jo aika, että oikeus kävisi myös
näiden virkamiesrouvien temmeltämisen suhteen, sillä Näätämäen ja Luhangan
tapauksen kaltaisesti laittomasti ohjattuja hakkuita on kymmeniä, jollei
satoja. Ja kun mukaan luetaan vastaavat ympäri maan viranomaisohjeistuksien
tapaukset, päästään tuhansiin lain vastaisesti avohakattuihin metsiin.
Tragikoomista ELYn linjasta Luhangan tapauksen osalta tekee
se, että ELY tuli luonnonsuojelulain päällikkö Viljasen allekirjoittamana
todistaneeksi, että liito-oravalle tulee säästää vähintään 3,5 hehtaaria
metsää. Samalla Viljanen todisti, että hänen ja Lehtisen ohjaamat ja laillisiksi
väittämät Näätämäen hakkuut ovat laittomat myös. Sillä niissä liito-oravalle
suojattiin 0,3 ha metsää avohakkuun keskelle. Kuten myös lukuisissa muissa
hakkuissa.
ELYn normiohjaus Luhangan metsän havaintojen tapauksessa
olisi myös ollut säästää ainoa lisääntymis- ja levähdyspaikaksi (LLP) ELYn
naiivin käytännön mukaan todennettavissa oleva alue. Normaali lailliseksi
väitetty ELYn ohjaus tässä tapauksessa olisi siis ollut turvata liito-oravalle
0,3 ha, tai liito-oravakartoituksen nollatuloksen jälkeen, kuten tässä
tapauksessa kävi, ELYn liito-oravalle turvaaman metsän määrä on yleensä puhdas
nolla hehtaaria. Näin hakkuu mitä ilmeisemmin puhelimessa ohjattiinkin: liito-oravaa
ilmoitettiin löytymättömäksi kevään kartoituksessa, jonka jälkeen normaalilla
ELYn ohjauksella hakkuusuunnitelmaan ei puututtu mitenkään. Normaali hakkuiden
viranomaisohjeistus olisi ollut siis useinkin nolla hehtaaria, ei 3,5 ha.
Maanomistajan näkökulmastahan tapaus on tasaveroisen
kohtelun suhteen irvikuva, ja näyttäytyy ajojahtina, ja sitähän se kai olikin.
Oikeudellisesti kuitenkin viimeksi Laukaan Kuusan metsän osalta on todettua
jälleen, että ainakin 3,5 ha säilytettävää metsää on laillinen säästettävän
metsän minimimäärä, jonka mukaisesti ELYn pitäisikin ohjata kaikki hakkuut,
jottei se itse riko tietoisesti ja suunnitelmallisesti lakia. Suoraselkäisen
virkamiehen tulisikin kohdistaa valtaosassa tapauksia syyttävä katseensa sinne
missä liito-oravan laittoman tuhoamisen todellinen syy onkin eli viranomaisen
omiin käytänteisiin, eikä syyttömiin maanomistajiin ja hakkuiden ohjaajiin.
Luhangan tuomiolle johtanut tapaus on siis sama, kuin mistä
edellisessä blogikirjoituksessani kerroin tapausesimerkkinä 4: Tapausesimerkkejä
liito-oravan tuhoavasta viranomaistoiminnasta. LVV:n korjattava liito-oravan
huomioinnin tapa lailliseksi. Luhangan tapauksessa ELYn ympäristöjuristi ei
tehnyt hakkuiden maastotarkastukselta poliisin esitutkintaan ilmiselvästä
luonnonsuojelurikoksesta muistiota koskaan. Ei vaikka häntä asiasta muistuteltiin.
Sille, miksi juristi hautasi tapausta ELYn pöytälaatikkoon taisi nyt selvitä
syy. Juristi olisi ELYssä joutunut suureen paineeseen nostaa rikosilmoitus syyttömiä
kohtaan -kuten viimein tehtiinkin- ja painamaan villaisella ELYn oma ratkaiseva
rooli hakkuiden toteutumisessa. Tällöin vastuu väärästä rikosilmoituksesta olisi
ollut hänellä itselläänkin. ELYn asiakirjoista nimittäin selviää kenelle
tahansa ELYssä minuutissa, että ELYn oma virkamies on mahdollistanut laittomat
hakkuut ja on siten selvästi päävastuussa. Juristi onnistui viimein siis
väistämään luodin, vaikka palasi ELYyn töihin. Asia on saatu edistetty
sijaistajan kautta. Juristin syyksi tulisi kuitenkin laskea rikoksen vuosiksi
pöytälaatikkoon hautaaminen.
Käyn läpi hakkuiden toteutuksen viranomaisten asiakirjoista
ympäristöhallinnosta, käräjiltä ja esitutkinnasta. Asiakirjojen
kuvakaappauksista käy ilmi prosessi, jossa viranomaiskoneisto on juristeineen
saattanut tuomiolle maanomistajan paikkansapitämättömin syin. Itse syypää
rikokseen on istunut suojattuna ELYssä. Prosessia saattaisi maanomistaja kutsua
ansaksi, jota se oli kuitenkin ilmeisesti vain vahingossa. Itse kutsuisin
prosessia oikeusmurhaksi.
Käräjäoikeus perustaa ELYn ohjaamana tuomion siihen, että:
”Vastaajilla [maanomistaja ja hakkuuoikeuden haltija] on ollut ennen hakkuiden
toteuttamista käytettävissään tieto […] että hakkuiden suorittaminen vaatii
lisäselvityksiä”. Peruste tuomiolle on väärä ja järjetön, koska ELY ei ole
missään vaiheessa vaatinut lisäselvitystä. Eikä ihme, koska ei sellaista olisi
tarvittukaan. Hakkuut voitiin suorittaa jo Hakkarin ohjeistuksen ja selvityksen
perusteella talvellakin, ihan samoin kuin keväälläkin. Kevään lisäselvityksellä
olisi vain voitu ohjata hakkuut hiukan tarkemmin, ja kuten Hakkarin ohjaus
antaa ymmärtää, lisäselvityksen jälkeen hakkuut mahdollisesti voitiin suorittaa
ilman ongelmia suunniteltuun hakkuuseen.

Kuva 1. Virkamiehen maastotarkastuksen jälkeinen ohjeistus
hakkuun toteuttajille. Aineisto peräisin poliisin esitutkintamateriaalista,
liite 3. 5680/R/7915/24. Korostukset omiani.
Hakkarin ohjauksessa liito-oravan laaja lisääntymispaikka
todetaan, jonka huomioinnista pyydetään selvitystä. Havainnon merkityksestä
hakkuisiin annetaan kuitenkin tuntumaa siitä, että sen vaikutus hakkuiden
toteuttamiseen ei Hakkarin tiedoilla vielä ole välttämättä merkittävä, Hakkarin
kirjoittaessa, että ”mikäli vaikuttaa siltä, että [liito-oravan huomiointi]
aiheuttaa merkittäviä ongelmia hakkuun toteutukseen pidemmälläkin tähtäimellä”.
Ohjauksessa ei siis todettu, että on selvä, että havainto vaikuttaa
merkittävästi hakkuiden toteuttamiseen, vaikka tämä asia oli havaintojen
perusteella täysin selvä. Tästä ohjauksesta jää siis epäselvä kuva, onko
hakkuut aiheuttamassa merkittäviä ongelmia edes lyhyellä aikavälillä, saati
sitten pitkällä.
Keväällä tehtävän liito-oravaselvityksen jäljiltä
huomioitavaa on se, että normaalisti ELY salli avohakkuut sen jälkeen, kun
liito-oravaselvityksessä ei löydetä mitään merkkejä liito-oravasta. Tässäkin
tapauksessa selvityksen, ja hakkuiden lopputuloksen osalta kävi juuri näin, eli
Hakkarin mainitsema potentiaalinen merkittävyyden puute hakkuisiin kävi toteen.
Tämän on mahdollistanut mitä ilmeisemmin virkamies Lehtinen puhelinohjauksen
kautta. Siksi käräjäoikeuden oikea otaksuma sille mitä hakkuutoimijoiden olisi
tullut tietää liito-oravalle ELYn mallilla jätettävän keväällä tehdyn
tuloksettoman liito-oravakartoituksen jälkeen, on puhdas nolla hehtaaria.
Käräjäoikeuden tuomio nimittäin pohjaa myös siihen, että
hakkuutoimijoiden olisi tullut tämän Hakkarin ohjauksen perusteella ymmärtää
säästää 3,5 ha metsää liito-oravalle omatoimisesti. Moista ei voi odottaa
useammasta syystä. Hakkarin ohjaus ei implikoi mitenkään, että hakkuissa olisi
tullut säästää yli 10 kertainen määrä metsää suhteessa normaaliin
viranomaisrajaukseen. Havaintokartassa on vain yksi lain tiukasti suojaama lisääntymis-
ja levähdyspaikkahavainto (LLP), ja vain yhdestä, vaikkakin laajasta sellaisesta,
Hakkari kirjoittikin. Laaja yksittäinen ELYn LLP-rajaus olisi ehkä noin 0,6 ha,
eli tuplat normaaliin nähden. Se on siis se määrä suojelurajausta, joka
Kauppisen, ja ehkä maanomistajan, olisi voinut otaksua tietävän vaadittavan
säästettäväksi Hakkarin ohjauksen perusteella maksimissaan, mikäli hakkuut
olisi tehty talvella ilman kevään liito-oravaselvitystä.
Huomioitavaa on, että siitä miten hakkuut piti toteuttaa
olemassa olevien havaintojen perusteella ei ohjeistettu lainkaan. ELYhän olisi
voinut, ja sen olisi pitänyt, opastaa laillinen hakkuutapa havaintojen valossa
jo helmikuussa, ja viimeistään Lehtisen huhtikuussa. Laillisesti katsottuna,
keväällä tehtävä lisäkartoitus ei olisi muuttanut mitenkään 3,5 hehtaarin
minimimetsän määrää vaikka silloin liito-oravaa ei olisi havaittu, vaan
ainoastaan täsmentänyt sen sijoittumista metsän elinympäristörakenteen perusteella.
Tämä toimijoille todella yllättävä tieto poikkeuksellisen laajasta
suojeltavasta metsäalueesta Hakkarin olisi ollut hyvä kertoa jo helmikuussa
maanomistajalle ja Kauppiselle, eikä vasta avohakkuun jälkeen. Ja mainitaan,
että metsärakenteen puulajisuhteet, eli lehtipuisimmat alueet ruokailueleiksi,
ja kuusikkoisemmat ydinreviiriksi pystyy paikkatietoaineistoista päättelemään
melkoisen hyvin, joten Hakkarin kolopuuhavaintojen myötä hakkuut olisi pystynyt
ohjaamaan huomattavasti tavanomaista paremmin, ilman mitään lisäselvityksiä.
Oikeasta otaksumasta säästettävän metsän määrästä kertoo
karulla tavallaan metsäkonekuskin todistus (kuva 15). Vallitseva tilanne on,
että ELYn kautta kulkevista liito-oravametsistä valtaosa päätyy avohakkuisiin,
kun liito-oravaselvityksen tulos ilmoitetaan nollaksi, ja Kauppinen on tiennyt
tämän erittäin hyvin, kuten kaikki muutkin.
Oikeus perusti tuomiota osin sille, että tätä ohjeistusta ei
olisi muka noudatettu. Tämän Hakkarin ohjeistusviestin jokainen pyyntö
kuitenkin toteutettiin, vaikkei pyyntöjä tarvitse noudattaa. Hakkuut
siirrettiin keväälle vaikkei ollut pakko. Keväällä tehtiin tavanomainen
liito-oravaselvitys, vaikkei ollut pakko. Jopa talvihakkuut olisi voitu
toteuttaa Hakkarin ohjeistuksen mukaan, ilman lisäselvityksiä liito-oravasta.
ELY mahdollisti liito-oravametsien talvihakkuita yhtä mittaa muutenkin.
Ohjauksen ja tietojen perusteella hakkuut olisi voitu toteuttaa hyvin myös
keväällä, ilman lisäselvityksiä. Kevään liito-oravaselvityksen perusteella
tehty liito-oravan huomiointisuunnitelma kuitenkin tehtiin ja
huomiointisuunnitelma lähetettiin ELY-keskukselle sähköpostilla ja karttana.
Ohjeistuksia siis noudatettiin.

Kuva 2. Kauppista voi moittia tässä vaiheessa myöhäisestä hakkuiden alkamisen
ilmoittamisesta ja liito-oravan huomioinnin tekemättömyydestä ensimmäisellä
kontaktilla, jos haluaa. Liito-oravan huomioon ottosuunnitelman hän ilmoitti
kuitenkin seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana kävi vielä maastossa
kartoittamassa hakkuuta liito-oravan varalta, eli teki normaalisti hyväksytyn
liito-oravaselvityksen. Hän myös laati ELYlle huomioonotosta kartan.
Esitutkintamateriaaleista myös ilmenee, että hän oli käynyt alueella jo
kertaalleen aikaisemmin, merkitsemässä liito-oravapuita. Hän oli siis tehnyt jo
kerran sellaisen liito-oravaselvityksen, mikä ELYssä hyväksyttiin poikkeuksetta
aina. Tämä olisi tullut selville, mikäli Lehtinen olisi asiasta kysynyt, mutta
Kauppinen lähti tekemään toista kertaa liito-oravan huomiointia.

Kuva 3. Lehtisen reagointi Kauppisen jo alkaneeksi ilmoitettuun hakkuuseen
seuraavana aamuna. Kauppinen vastasi ripeästi suunnitellun liito-oravahuomioinnin,
ja ilmoitti lähtevänsä vielä maastoon laatimaan tarkempia karttoja, eli tavanmukaista
liito-oravaselvitystä, jonka kautta tehdään hakkuusuunnitelma.
Koska liito-oravan laiton ja akuutti tuhoutumisvaara oli viimeistään
Kauppisen sähköpostin jälkeen täysin selvä, Lehtisen olisi tullut heti kieltää Kauppisen
puutteellinen liito-oravan huomioonottosuunnitelma ja ohjeistaa laillinen
toimintatapa virkavelvollisuutensa mukaisesti. Sen sijaan Lehtinen iltapäivällä
ilmoitti viestit kirjaamoon arkistoitavaksi. Aikaa Lehtisellä olisi ollut,
sillä hakkuiden keskeyttämisen vaativa sähköposti tai soitto ei vie kuin
minuutin.
Hakkuita ei vielä oltu tehty, sillä Kauppinen oli menossa
seuraavana päivään metsään laatimaan ”karttoja”, eli toisin sanoen
suunnittelemaan liito-oravahakkuiden toteutusta. Tähän hakkuiden toteutukseen
kuuluu kaikkien ELYssä tietämänä aina normaali liito-oravaselvitys.
Todennäköisesti Lehtinen jäi odottelemaan maastokäynnin tulosta, eikä siksi
ohjannut hakkuita vielä sähköpostitse. Kauppisen mukaan, Käräjäoikeuden
päätöksen tietojen kautta päätellen, hakkuut hyväksyttiin kartoituksen jälkeen
käydyllä puhelinkeskustelulla Lehtisen kanssa. Se selittäisi, ettei Kauppinen
ole ilmoittanut liito-oravakartoituksen nolla tulosta sähköpostilla, kuten
yleensä oli laita.

Kuva 4. Kauppisen selvitys liito-oravan huomioinnista kartan
kera 19.4.
Sähköposti osoittaa ELYssä liito-orava-asioille tutuille
heti, että aina hyväksyttävä liito-oravaselvitys on tehty hakkuiden vielä
ollessa kesken. Sähköposti osoittaa myös, että viimeisenkin viranomaisten
ohjeistuksen tulleen viimein toteutetuksi, kun liito-oravaselvityksen jälkeen
haluttu karttakin oravan huomioinnista toimitetaan ELYlle. Kartta kertoo saman
asian kuin mitä 14.4. sähköposti. Lehtinen kuitenkin ehtii kirjauttaa tämänkin
viestin kirjaamoon, sen sijaan, että olisi kieltänyt ilmeisen luonnonsuojelurikoksen
tapahtumasta. Ilmeisesti 19.4. hakkuut ovat yhä olleet myös kesken, joten aikaa
estää rikos oli useita päiviä.

Kuva 5.Kauppisen 19.4. ELYlle lähettämä kartta liito-oravan huomioinnista
informatiivisesti Hakkarin kartan päälle tehtynä. Liito-oravahuomiointi on
ilmoitettu puhekuplissa, jotka aukeavat kursorilla.
Kauppisen laatima karttasuunnitelma on sisällöltään
täsmälleen samankaltainen, kuin sähköpostin informaatio 14.4. Kartastakin
huolimatta, ELY ei kieltänyt hakkuita, eikä ohjeistanut laillista tapaa.
Oikeuden toteutumattomuuden kannalta oleellisesti, ELY ei
kertonut rikosilmoituksessa eikä oikeudessa tämän kartan olemassaolosta mitään.
Karttahan olisi nostanut kysymyksen siitä, että oliko sittenkin
liito-oravaselvitys tehty, jonka väitetyllä tekemättömyydellä tuomio saatiin
aikaiseksi. Vaikka jo sähköpostien ja poliisin kuulusteluiden kautta on täysin
selvä, että normaali liito-oravaselvitys tehtiin, eikä sitä edes oikeasti
edellytetty hakkuiden suorittamiseen.
Käräjäoikeuden päätöksestä ilmenee, että Kauppinen on myös
soittanut Lehtiselle todennäköisesti liito-oravaselvityksensä yhteydessä 15.4. siitä,
miten liito-orava pitäisi huomioida. Ilmoittamansa mukaan Kauppinen on toiminut
maastossa Lehtisen antaman ohjeistuksen mukaisesti. Silti poliisi ei ole
kuullut asiassa Lehtistä, eikä kysellyt puhelinmuistiota hakkuiden ohjauksesta
ELYstä. Eihän sitä kysynyt tai tietoon tuonut ELYkään.
Puhelinmuistiota ei ollut ELYn minulle lähettämissä asiakirjoissa.
Mahdotonta ei ole, että se olisi arkistoista poistettu. Todennäköistä ehkä on,
ettei sitä ole koskaan tehty.
Esitutkintamateriaalit osoittavat, että liito-oravaa ei
maastotarkastuksella 15.4. löydetty, kuten aina. Kun Kauppinen on tämän tiedon
todennäköisesti Lehtiselle soittanut, kysyäkseen laillisen hakkuutavan, on
normi ELYn vastaus sähköposteilla se, ettei liito-orava vaikuta esitettyyn
hakkuusuunnitelmaan enää mitenkään, koska sitä ei ole paikalla. En tiedä mitään
syytä, miksei tälläkin kertaa näin ei olisi menetelty puhelinohjauksessa. Siten
on hyvin todennäköistä, että Lehtinen salli puhelinohjauksellaan toteutetut
hakkuut. Jos näin ei olisi ollut, Lehtinen olisi mitä ilmeisemmin ohjannut
sähköpostilla liito-oravalle säästettäväksi sen ainoan LLP:n 0,3 ha
rajauksella, ja tuhonnut liito-oravan identtisesti Näätämäen tapauksen kanssa.
Mitään syytä epäillä, että Kauppinen ei olisi soittanut
Lehtiselle, ei ole myöskään osoitettu. Lisäksi ei ole mitään syytä epäillä,
että Kauppinen ei olisi totellut Lehtisen puheluohjausta hakkuiden
toteutuksesta. Ohjasin itsekin ELYssä Kauppisen kanssa useita
liito-oravametsien hakkuita. Kauppinen totteli silloinkin, kun ohjasin
poikkeavalla tavalla Toivakassa usean pesäpaikan pois hakkuista kokonaan, ja
pesien väliin jatkuvapeitteisen harvennuksen.
Noin 3 vuotta hakkuista ja ilmiselvästä
luonnonsuojelurikoksesta, ELY vihdoin saa aikaiseksi rikosilmoituksen (KESELY/207/2021,
16.2.2024) jossa syytetään syyttömimpiä, ja syyllisin, ELYn oma työntekijä ja
ELYn päällikölle kaatuva yleisvastuu liito-oravan suojelun linjasta suojellaan
syytteiltä.
ELY väittää poliisille ja oikeudelle virheellisesti, että
liito-oravaselvitystä ei ole tehty ja rikollisella menettelyllä on tuhottu
liito-orava. Kertomatta jäi mm., että ELYn ohjeistuksia noudatettiin, ja
liito-oravaselvityskin viimein tehtiin kartankin kera, sekä etenkin se, että
ELYllä oli itsellään hyvin aikaa ja velvollisuus estää tiedostamansa rikoksen
tapahtuminen ja ohjeistaa laillinen hakkuutapa. On siis syytä epäillä, että ELY
johti syyttömät tarkoituksella tuomioon, samalla kun se tiesi, että syypää
laittomiin hakkuisiin oli se itse.
Seuraavassa kuvakaappauksia ELYn rikosilmoituksesta.
Kuva 6. Tapahtunut rikos on selvä ja
kiistaton, ja kielletyn kehityksen riski on ollut ilmeinen ELYn itsensäkin
toteamana. ELY on siis luonnollisesti tiedostanut rikoksen ilmeisen
tapahtumassa olon, mutta ei ole virkavelvollisuuksiensa vastaisesti rikosta
estänyt, eikä ohjeistanut laillista tapaa.

Kuva 7. Olisi vallan mielenkiintoista kuulla ELYn vastaus kysymykseen, miten on
mahdollista että ELYn itsensä tyypillisellä tavallaan ohjatut hakkuut johtivat
sen itsensäkin mielestä luonnonsuojelurikokseen.

Kuva 8. ELY jättää esitutkintaan ilmoittamatta 14.4. Kauppisen viestin
loppuosan: ”laitan karttoja tarkemmin, kun käyn kohteessa huomenna”, joka tuo
esiin ELYssä liito-oravametsien hakkuita hoitaville, että seuraavana päivänä tehdään
myös hakkuiden rajaamisen yhteydessä normaali liito-oravaselvitys, kuten aina.

Kuva 9. ELYn rikosilmoituksessa kertomastakin voi ELYssä liito-oravametsien
hakkuita hoitaneet päätellä, että maastossa on käyty liito-oravamielessä
merkitsemässä puita, eli tekemässä selvitys. Tekemättömäksi väitetty, ja ohjauksella
kuitenkin vapaaehtoinen, liito-oravaselvitys on siis tehty. Tätä ELY ei
kuitenkaan tuo esiin, selvityksen vapaaehtoisuutta, eikä sitä että selvitys on
tehty. ELY ei myöskään tuo esitutkinnalle esiin Kauppisen tekemää liito-oravan
huomioinnin karttaa (kuva 5). Nämä tiedot olivat käräjäoikeuden tuomiolle oleelliset,
ja ne jätettiin esitutkintaan kertomatta.

kuva 10. ELY antaa poliisin ymmärtää, ettei minkäänlaista liito-oravaselvitystä
olisi muka tehty. Todennäköisesti Hakkari maastossa ei tiennyt miten hakkuiden
toteutus sijaistajansa toimesta oli edennyt.

Kuva 11. ELYn tarinaan, tai käsitykseen
tekemättömästä liito-oravaselvityksestä, sopii se, että se vielä erikseen
koittaa vastuuttaa maanomistajaa myös liito-oravaselvityksen tekemättömyydestä.

Kuva 12. Väärästä ja aiheettomasta rikosilmoituksesta, ja todellisen
luonnonsuojelurikollisen suojelemisesta syylliset ovat rikosilmoituksen
allekirjoittaneet esittelijä sekä ratkaisija. Hakkuun toteutuksesta on
päävastuussa Lehtinen, mutta paljon on vastuussa myös hänen esihenkilönsä.
Tuolloin esihenkilönä taisi toimia sittemmin pian eläköitynyt virkamies, jonka
vapautuneen paikan otti vastaan Viljanen. Keski-Suomen ELYssä tiedettiin
kuitenkin, että silloinen esihenkilö, jolla ei ollut biologian koulutustaustaa
ratkaisi liito-orava-asiat juuri siten, miten biologivirkamiehet ne hänelle
esittelivät. Toki vastuuta ELYjen yleislinjoista voi aprikoida ministeriöiden
suunnasta.
Kaikki yllä läpikäydyt asiakirjat olen kuvakaappauksin
kopioinut poliisin esitutkintamateriaaleista. Poliisilla ja syyttäjällä on siis
periaatteessa ollut kaikki tarvittava asian oikean laidan näkemiseen, että
syyllinen syyttää syytöntä, mikäli tutkinta olisi suoritettu terävästi. Asian
oikeudenmukainen edistäminen olisi vaatinut ammattitaitoa ja tietämystä liito-oravan
huomioinnin tavoista ja oikeiden ihmisten kuulusteluja. Nyt kenelläkään ei
soinut hälytyskellot aiheettomasta rikosilmoituksesta. Poliisi ja syyttäjä luotti
ELYyn ja uskoi sen väärät tiedot siltään, ja saattoi asian ELYn johdattelemalla
tavalla oikeudelle. Oikeus nieli syötin kokonaisena.

Kuva 13. Kuvakaappaus maanomistajan kuulustelusta. Kuulusteluissa maanomistaja
toistaa useasti, että pyydetyn mukainen keväällä tehtävä liito-oravaselvitys on
tehty yhdessä Kauppisen kanssa, ja liito-oravalle säästettävät puut on merkitty
ELYn ohjeiden mukaisesti.

Kuva 14. Esitutkintapöytäkirja hakkuuoikeuden haltija Kauppisen kuulusteluista.
Materiaaleista todentuu, että normaali liito-oravaselvitys on tehty sellaisena,
minkä ELY hyväksyi aina selvitykseksi jo ennen hakkuiden aloitusta. Lehtisen
vastauksen jälkeen Kauppinen on käynyt siellä vielä toistamiseen hakkuiden
aikana. Normaali liito-oravaselvitykseksi hyväksytty oli siis tehty kahdesti.

Kuva 15. Kuvakaappaus hakkuut tehneen konekuskin kuulustelusta. Lausunto on
erittäin paljon kertova, ja kuvaa liito-oravametsien käsittelyn todellisuutta
oikein. Liito-oravakohteiksi tiedettyjen metsien hakkuut ovat kaikki ohjautuneet
ELYn virkamiesten ohjeistuksien läpi. Isossa osassa avohakkuut ovat muka
laillisina ELYn sallimia, koska hakkuutoimijat ovat ilmoittaneet ELYlle,
etteivät löytäneet hakkuiden merkitsemisen yhteydessä liito-oravasta mitään
merkkejä. Konekuskin lausunto käy todisteesta moneen asiaan. Oikeuden päätös
tuomita maanomistaja ja hakkuuoikeuden haltija perustuu siihenkin, että heidän
olisi tullut ymmärtää, että suojeltavaksi pitää saattaa 3,5 hehtaaria metsää.
Kun kokemus viranomaistenkin kanssa asioinnista on yllä konekuskin kuvaaman
kaltainen, on oikeuden väite posketon, että maanomistajan olisi pitänyt
ymmärtää liito-oravan huomioinnin tasoksi 3,5 hehtaaria.
Käräjäoikeuden prosesseissa on päätökseen jäänyt sellainen
sävy, että asiakirjat lukeneelle liito-oravakiemuroihin tutustuneelle
tuttavalleni jäi seuraava tuntuma: ”Minusta oikeus kyllä antoi tuomion siinä
mielessä ihan oikein, että sekä maanomistaja että erityisesti hakkuun
suunnittelija olivat täydellisen välinpitämättömiä viranomaisen ohjeiden ja
tiedustelujen suhteen.”
Tekoäly saa päätöksestä samanlaisen tuntuman: ”vastaajat
toteuttivat hakkuut ilman riittäviä lisäselvityksiä ja laiminlöivät törkeästä
huolimattomuudesta velvollisuutensa turvata lisääntymis- ja levähdyspaikka. […]
tuomion kokonaiskuva on, että vastaajat noudattivat Hakkarin karttaa, mutta eivät
noudattaneet sitä kokonaisohjeistusta, joka käräjäoikeuden mukaan ilmeni
erityisesti Hakkarin sähköposteista: ennen hakkuita olisi pitänyt tehdä
lisäselvitykset ja tarkempi rajaus. Käräjäoikeus ei katso näytetyksi, että
ELY olisi myöhemmin muuttanut tätä kirjallista ohjeistusta tai antanut siitä
poikkeavaa hyväksyntää.”
Väitteet siitä, että toimijat eivät olisi noudattaneet
”kokonaisohjeistusta” ei pidä tippaakaan paikkaansa, kun he noudattavat
ohjeistuksia varsin hyvin, kuten yllä on todistettu. Hakkarin
sähköpostiohjeistus (kuva 1) taas olisi sallinut hakkuut tehtäväksi ilman
lisäselvityksiä jopa talvella (ja siten toki myös keväällä). ELYn ohjeistuksissa
ei edes ole suoranaista ohjeistusta hakkuiden toteuttamisesta lainkaan. Normaalisti
hyväksytty liito-oravaselvityskin oli todennäköisesti tehty peräti kahdesti.
Oikeuden päätös on siis ihan luokaton, mikä juontunee koko
oikeuskoneiston luottamisesta ELYyn siinä määrin, että silmien edessä seissyt
ruma todellisuus ei tullut nähdyksi. Siis siitä, että viranomainen tuomitsi
tavallisen maanomistajan tilanteessa, jossa se oli itse tietämänsä rikoksen
estämisvastuussa.
On surullista ja huolestuttavaa luettavaa, miten Suomessa viranomaset
oikeuslaitoksen toteuttamana tuomitsevat syyttömän maanomistajan.

Kuva 16. Käräjäoikeuden tuomio, että maanomistajakin olisi toiminut törkeän
huolimattomasti, on vallan erikoinen, kun hän ei ole todetusti osallistunut
hakkuiden suunnitteluun millään lailla. Oikeus olettaa, että maanomistajan olisi
pitänyt olla ollut tietoinen siitä, että ELY tällä kertaa tulee vaatimaan
oikeudessa 5 vuoden päästä sellaista liito-oravaselvitystä hakkuiden
yhteydessä, jota ei ole koskaan ennen vaadittu keltään, sekä olemaan
toteuttamatta ELYn Lehtisen täysin olematonta ohjeistusta, jota ei ollut
hänelle edes vaivauduttu sähköpostilla lähettämään, ja olemaan vielä tietoinen
siitäkin, että liito-oravalle olisi tullut säästää 10 kertaa enemmän metsää
kuin mitä ELY itse teki, sekä toteuttaa tämä kaikki vastoin kokeneen
metsäammattilaisen toimia, ja vastoin ELYn omaa suojelulinjaa ja ELYn reagointia
hakkuisiin, ilman että ELY vinkkasi poikkeavasta suojelun tarpeesta ennalta
mitenkään.

Kuva 17. ELYn rikosilmoituksen valheet tekemättömästä liito-oravatarkastuksesta
ja ilmeisesti väitteestä, ettei lisäselvityksiä hakkuiden toteuttamisesta olisi
muka annettu - vaikka niitä annettiin sähköposteilla, puhelimessa ja kartalla -
on valunut suoraan myös käräjäoikeuden päätökseen. Tuomio perustui täysin paikkaansa
pitämättömiin asioihin.

Kuva 18. Miksei kukaan ELYstä ole ilmoittanut oikeudelle, että tuon kaltaisista
puheluista laaditaan aina muistio, ja se tallennetaan, joten se onko hakkuista
vastuussa ELYn Lehtinen puhelunkin perusteella, pitäisi olla tarkistettavissa
jälkeenpäin. Kuten yllä todettua, puhelussa todennäköisesti vahvistettiin
sähköpostilla ilmoitettu liito-oravan huomiointi sen jälkeen, kun liito-oravaa
ei enää löytynyt.
Asian ratkaisemisen kannalta puhelun laatu on kuitenkin
merkityksetön. Korkeintaan puhelussa Lehtinen olisi ohjannut 0,3 - 0,5 ha
liito-oravalle, se laittomasti tuhoten, mutta todennäköisesti hän ohjasi
säästämään ELYn tavan mukaisesti 0 ha. ELYn syyllisyys on ilmeinen jo siksi,
koska sähköposteissa ilmoitettiin toteutettu hakkuutapa, ja ELY ei kieltänyt
sitä, ei ohjeistanut laillista tapaa, ja mahdollisti rikoksen tapahtumisen.
Maksimissaan Lehtinen olisi ohjannut noin 0,5 ha metsää. Suuremmasta määrästä Lehtinen
kieltäytyi yleislinjanaan Näätämäen tapauksen yhteydessä Viljasen läsnä ollessa
(todistettavissa tarvittaessa).

Kuva 19. Tämä Hakkarin epälooginen, vaikkakin inhimillinen, toteamus on
erittäin mielenkiintoinen. Irralliseksi käräjäoikeuden päätöksessä jätetty
lause kertoo kuitenkin sen, että jossain vaiheessa prosessia ELYn ja Lehtisen
roolia on ilmeisesti kuitenkin ihmetelty. Surullisesti, tällä täysin
päättömällä ja epäloogisella tiedonannollaan totuuden ollessa valkeamassa
oikeudelle, myös Hakkari on sortunut suojelemaan hakkuista oikeasti vastuussa
olevaa Lehtistä ja työnantajaansa -ja siten myös ympäristörikosten jatkuvuutta
sekä omaa asemaansa ELYssä. Sillä kuinka Hakkarin havaintojen pohjalta avohakkuita
ei voinut muka ennalta kieltää Hakkari itse tai Lehtinen, koska Hakkari kuitenkin
itse hakkuiden jälkeen ilmoitti -ilman vaatimukseksi mainittua kunnollista
liito-oravaselvitystä -että liito-oravalle olisi tullut jo olemassa olevien
tietojen valossa säästää 3,5 hehtaaria metsää, jotta luonnonsuojelulakia ei
olisi rikottu. Kun näin oli, ja noin 3,5 hehtaarin säästettävän metsän minimimäärä
on kiistaton fakta, niin ELY olisi pystynyt kieltämään suunnitellut hakkuut
ennakolta ennen hakkuita, ja tähän rikoksen estämiseen sillä oli
luonnonsuojelulain virkavastuu ja -velvollisuus.
Todettava Hakkarin kunniaksi kuitenkin on se, että hän ilmoitti
säästettäväksi metsän minimimääräksi lähestulkoon sen mitä laki viranomaiselta
vaatii liito-oravan suojelemiseksi; minimimäärän metsää, jossa liito-orava voi
jatkaa entiseen malliin pesimistä ja hengissä pysymistä. Tämä poikkesi ELYn
vallalla olleesta, ja LVV:n yhä vallalla olevasta, laittomasta liito-oravan
tuhoamiskäytänteestä, jossa liito-oravalle säästetään oravat tuhoava
kymmenesosa tarvittavan metsän määrästä, jos sitäkään. Lisäksi Hakkarin kunnia
on sekin, että asiassa kuitenkin nostettiin viimein rikosilmoitus, vaikka ELYn
juristi sitä Hakkarin pätistelyistä huolimatta hautasi vuosia pöytälaatikkoon.
Rikosilmoituksen laadusta ja siitä ketä syytettiin ei vastannut Hakkari, vaan
juristi ja ELYn luontoyksikön päällikkö Viljanen.

Kuva 20. Käräjäoikeuden päätöksessä on monia kohtia, joiden lukemisesta jäin
vai miettimään että mitä ihmettä. Kuinka on mahdollista, että Lehtistä ei ole
kuultu oikeudessakaan, ja asian ratkaisemisen kannalta oleellinen tieto Lehtisen
ohjauksen laadusta on siten jätetty kokonaan selvittämättä. Kauppisen kertomus
saaduista Lehtisen ohjeista hakata ilmoitetun mukaisesti mitätöidään jättämällä
asia täysin tutkimatta, vaikka Kauppisen ilmoittama ELYn ohjaus oli tapauksen
tilanteessa ELYlle tyypillinen. Todetaan taas, että lisäselvitykset, joita
hakkuun toteutus ei kenenkään ohjeistamana edes vaatinut, oli suoritettu,
vaikka toisin väitetään. Ja se, ettei Hakkarikaan ohjeistanut itse hakkuiden
toteuttamisen tavasta kuin melkeinpä epämääräisyyksiä Kauppiselle.
Lisäksi pidän täysin käsittämättömänä oikeuden tuumaa, että
maanomistajan ja hakkuuoikeuden haltijan edellytettiin muka ymmärtävän, ja
ottavan hakkuiden suunnittelussa huomioon, että kokeneen virkamiehen Lehtisen
asiantuntemus oli muka heikompaa tilanteessa kuin Hakkarin, ja tuomittujen
olisi tämä pitänyt tietää, ja siksi Lehtisen ohjaukset asiassa olisi pitänyt
ignoroida. Tämä siis tilanteessa, jossa Kauppinen on käynyt maastossa tekemässä
tavallisen liito-oravaselvityksen kahdesti, mikä vaikuttaa ohjauksen laatuun ja
hakkuiden toteutukseen merkittävästi, ja selvitysten perusteella oli saatu
uutta ohjausta hakkuisiin. On täysin selvä, että tässä tilanteessa Kauppisen
tuli seurata viimeisintä virkamiestä eli Lehtistä.
Ilmeisesti oikeuden mukaan maanomistajan ja Kauppisen olisi
tullut myös ymmärtää seurata ja tietää
miten sovelletaan myös mm Euroopan tuomioistuimen päätöksiä, sillä Hakkarin
ohjeistuksen jälkeen 4.3. 2021 luontodirektiivin (92/43/ETY) 12 artiklan
tulkinnasta tehty oikeuspäätös sitoi myös Lehtistä kyseisessä tilanteessa.
Päätöksestä keskusteltiin ELYssä. Päätöksessä varmennettiin se, että lakia pitäisi
noudattaa siten kuin se on kirjoitettu myös siinä, että liito-oravan lisääntymis-
tai levähdyspaikka säilyttää lainsuojansa, vaikka eläimet eivät juuri sillä
hetkellä -kevään liito-oravaselvityksessä- ole paikalla. Toisin sanoen ELYn
linja olisi pitänyt muuttaa siinä, että Hakkarin havaintojen pohjalta vanha
havaintopaikkakin olisi pitänyt nyt viimeistään suojata hakkuilta myös. Ilman
tätä kuriositeettiakin -jonka tuloksia muuten Lehtinen ja Viljanen ELYn
päällikkönä eivät alkaneet noudattamaan koskaan, kuten Näätämäen tapaus
osoittaa-, poikkeuksetta aina ELYn asiakkaat noudattivat viimeisimmän
virkamiehen tulkintaa asioiden tilasta, eivätkä ruvenneet arvioimaan oman mielensä
mukaan onko aikaisemmassa vaiheessa asiaa miettineen virkamiehen epämääräinen
ohjaus asiassa laillisin, ja jota pitäisi siksi noudattaa ohi viimeisimmän virkamiehen
ohjauksen.
Nämä kaksi edellistä oikeuden Lehtistä käsittelevää ja
käsittämätöntä oikeuden tulkintaa ei toimi minkään muun kuin sen
mahdollistamiseksi, että asian avainhenkilön eli Lehtisen vastuuta ei ole
tarvinnut näiden älyttömyyksien myötä kyseenalaistaa mitenkään. Lehtinen ei
muka voinut keskeyttää ilmiselvää rikosta tapahtumasta, ja Lehtisen ilmoitettua
ohjausta ei muka olisi pitänyt noudattaa.
Pakko on siis ihmetellä, miten käräjäoikeuskin on voinut
tällaistä syyttömän maanomistajan tuomiolle ajavaa, ja syyllisen virkamiehen
armahtavaa soopaa kirjoittaa. Oikeuden päätöksen ja sen asiakirjan takana on
ilmeisesti yksin Käräjätuomari, joka on hänkin osallistunut ELYn tarinan
tuomiolle ajoon, niin älyttömyyksiä kuin se on vaatinutkin. Ilmeisesti
oikeudessa operoi pelkkä tuomari, ilman lautamiehiä.

kuva 21. Oikeuden päättely siitä, että Hakkarin ohjeistus olisi vaatinut laajaa
selvitystä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Ohjeistus salli avohaakkuutkin,
olemassa olevin tiedoin liito-orava huomioiden, ilman lisäselvityksiä

kuva 22. Käräjäoikeuskin toteaa, että viimehetken yhteydenotot eivät poista
vastuuta huomioida luonnonsuojelulaki. Tämä itsestäänselvyys koskee suoraan ELY
keskusta, ja sen Lehtistä, jolla oli hyvin aikaa estää rikoksen tapahtuminen ja
ohjata hakkuut laillisesti. Hakkuiden kieltäminen olisi vienyt aikaa yhden
lauseen kirjoittamisen yhdellä sähköpostilla.

Kuva 23. Oikeuden väite on posketon todellisiin tapahtumiin verrattuna, ja
johtuu ELYn vääristä todisteluista ja väärästä rikosilmoituksesta. Yllä
läpikäytyjen tosiasioiden pohjalta Kauppinen toimi viranomaisen pyyntöjen
mukaisesti melko normaalisti. Hän kävi alueella normaalin ja vain pyydellyn -ei
edellytetyn- liito-oravaselvityksen tekemässä, ja toteutti käytännössä kaikki
ELYn pyynnötkin, eikä rikkonut mitään ELYn ohjeistusta.

Kuva 24. Kuten yllä toteen näytettyä, oikeuden väärä tuomio perustuu ELYn
syöttämään vääriin tietoihin siitä, että hakkuiden suorittaminen olisi vaatinut
lisäselvityksiä, ja ettei normaalia lisäselvitystä olisi muka tehty eikä
ohjeistuksia muka oltu noudatettu. Vastaajat eivät laiminlyöneet juuri
mitenkään viranomaisen ohjeistuksia, vaan päinvastoin melko tavallisesti
noudattivat viranomaisten pyyntöjä, joita ei useinkaan hakkuiden yhteydessä
noudateta.

Kuva 25. On merkillistä, että syyttäjä on vaatinut Kauppista 70 000 € korvauksiin,
mutta oikeus tuomitsikin yllättäen perustelematta Jääskeläisen tuosta summasta
johdettuun 30 000 € korvaukseen. Lisäksi ensin oikeus totesi korvaus
pinta-alaksi 3 ha, mutta korvaussumma juontuu kuitenkin 3,5 hehtaarista. Jonkun
on varmaankin syytä tutkia, mitä erheitä tässäkin vaiheessa oikeuskäsittelyä on
tapahtunut, ja onko käräjäoikeus langettanut pikkuvahingossa pienet sakot
väärälle ihmiselle ja väärästä pinta-alasta -sen lisäksi, että on tuominnut
väärät ihmiset.
Toinen ihmeteltävä asia liittyy siihen, että miksi
käräjäoikeus ei ole edellyttänyt Kauppiselta tai hänen edustamaltaan Metsä
Groupilta, rikoshyödyn palauttamista.
Luonnollinen seuraus tulisi olla, että rikoshyödyn
palauttaminen ohjataan seuraavassa oikeuskäsittelyssä hakkuista vastanneille
virkamiehille.

Kuva 26. Tämän ELYn aiheuttaman törkytapauksen seuraavissa oikeuskäsittelyissä
on myös otettava huomioon se, että rikoksesta kulunut aika, joka johti
korvaussumman merkittävään alenemiseen, on täysin ELYn omaa syytä. ELYn
ympäristöjuristi Kangasmaa haudutti rikostutkinnan aloitusta vuosia
tarkoituksella Hakkarin muistutuksista huolimatta. Siten rikoksesta kuluneen
ajan tuoma korvausvelvollisuuden lasku pitäisi arkijärjen mukaan koitua hänen
piikkiinsä.
Asiassa on mitä ilmeisemmin syytä tehdä rikosilmoitus
ELYstä. Tekoälyn opastuksen mukaan tuleva hallinto-oikeuskäsittely
maanomistajan valittaessa omasta tuomiostaan, ei tuo hovioikeudelle
mahdollisuutta tuomita rikosilmoituksen tekijä, vaan siihen tarvitaan oma
rikosilmoitus, jonka teen piakkoin. Ehkäpä Lakiasiantoimisto Maailma auttaa sen
laadinnassa. Tässä kuitenkin chatgpt:n versio tehtynä tämän asiakirjan kautta:
Tutkintapyyntö / rikosilmoitus
Asia
Pyydän poliisia tutkimaan,
ovatko Keski-Suomen ELY-keskuksen virkamiehet syyllistyneet virkatehtäviensä
yhteydessä rikokseen Luhangan liito-oravatapausta koskevassa asiassa.
Tutkintapyyntö koskee
erityisesti sitä viranomaismenettelyä, joka liittyi hakkuiden
ennakko-ohjaukseen, myöhemmin tehtyyn rikosilmoitukseen sekä poliisille ja
tuomioistuimelle toimitettuihin tietoihin.
Perustelut
Käytettävissä olevan
asiakirja-aineiston perusteella on syytä epäillä, että ELY-keskuksen
toiminnassa on saattanut tapahtua sellaisia menettelyvirheitä tai lainvastaisia
toimia, joiden rikosoikeudellinen arviointi kuuluu esitutkinnalle.
Tutkittavaksi pyydän
erityisesti seuraavat seikat.
1. Hakkuiden ennakko-ohjaus
Asiakirjoista ilmenee, että
hakkuuoikeuden haltija oli yhteydessä ELY-keskukseen ennen hakkuita ja toimitti
viranomaiselle tietoja suunnitelluista hakkuista sekä liito-oravan huomioon
ottamisesta.
On syytä selvittää:
·
mitä ohjeita ELY-keskus antoi ennen hakkuita;
·
annettiinko ohjeita myös puhelimitse;
·
vastasivatko annetut ohjeet
luonnonsuojelulain vaatimuksia;
·
olisiko ELY-keskuksen tullut estää hakkuut
tai antaa niitä koskeva kielto.
2. Puhelinohjaus
Asiakirjoissa viitataan
puhelinkeskusteluun hakkuuoikeuden haltijan ja ELY-keskuksen virkamiehen
välillä.
Pyydän selvittämään:
·
tapahtuiko puhelinkeskustelu;
·
laadittiinko siitä viranomaisen muistio tai
muu asiakirja;
·
onko muistio olemassa;
·
jos muistio on laadittu, miksi sitä ei ole
ollut esitutkinta- tai oikeudenkäyntiaineistossa.
3. Rikosilmoituksen sisältö
Asiakirjojen perusteella on
aihetta selvittää, sisälsikö ELY-keskuksen rikosilmoitus kaikki asian
ratkaisemisen kannalta olennaiset tiedot.
Erityisesti pyydän tutkimaan:
·
jätettiinkö poliisille kertomatta sellaisia
asiakirjoja tai tapahtumia, jotka olivat virkamiesten tiedossa;
·
jätettiinkö rikosilmoituksessa käsittelemättä
hakkuuoikeuden haltijan toimittama liito-oravan huomioon ottamista koskeva
kartta;
·
annettiinko poliisille virheellinen tai
harhaanjohtava kuva siitä, mitä selvityksiä ennen hakkuita oli tehty.
4. Virkavelvollisuuksien
noudattaminen
Pyydän tutkimaan, täyttivätkö
ELY-keskuksen virkamiehet luonnonsuojelulain mukaiset virkavelvollisuutensa
tilanteessa, jossa he olivat tietoisia suunnitelluista hakkuista.
Tutkittavaksi pyydän
erityisesti:
·
olisiko virkamiesten tullut estää hakkuut;
·
olisiko heidän tullut antaa nimenomaiset
toimintaohjeet;
·
oliko viranomaisten passiivisuus
syy-yhteydessä myöhemmin todettuun luonnonsuojelurikokseen.
5. Mahdolliset
rikosnimikkeet
En ota kantaa siihen, mitä
rikosnimikkeitä asiassa mahdollisesti sovelletaan.
Pyydän poliisia arvioimaan,
onko asiassa syytä epäillä esimerkiksi:
·
virka-aseman väärinkäyttöä;
·
virkavelvollisuuden rikkomista tai
tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista;
·
väärää ilmiantoa;
·
todisteluun tai asiakirjoihin liittyviä
rikoksia;
·
tai muuta virkatehtävissä mahdollisesti
tehtyä rikosta.
Tutkintapyyntö
Pyydän poliisia käynnistämään
asiassa esitutkinnan sekä hankkimaan tutkinnassa ainakin:
·
ELY-keskuksen kaikki asiaa koskevat
sähköpostit;
·
mahdolliset puhelumuistiot;
·
asian diaari- ja kirjaamistiedot;
·
kaikki sisäiset valmisteluasiakirjat;
·
rikosilmoituksen valmistelua koskevat
asiakirjat;
·
virkamiesten kuulemiset siitä, millä
perusteella rikosilmoitus laadittiin ja mitä tietoja siinä päätettiin esittää
tai jättää esittämättä.
Pyydän lisäksi selvittämään,
ovatko kaikki asiaan liittyvät viranomaisasiakirjat edelleen tallessa ja onko
niitä mahdollisesti poistettu tai jätetty kirjaamatta.
Tapahtunut luonnonsuojelurikos on päivänselvä asia. Se, kuka
on syypää ei näemmä ole ollut. Läpikäymäni materiaalin perusteella mielestäni
syyllisestä ei kuitenkaan ole minkäänlaista epäilystä. Näyttöä on takuuvarmasti
ainakin siihen, että ELY antoi hakkuiden tapahtua puuttumatta niihin, eikä
ohjannut laillista hakkuutapaa. Näyttöä on runsaasti myös siihen, että ELY teki
tietoisena aiheettoman rikosilmoituksen, eikä tuonut aisassa ratkaisevia tietoa
esiin oikeuskäsittelyn myöhemmissäkään vaiheissa, saattaen näin syyttömät
tuomiolle.
Vastuu on epäilemättä siten ELYn hakkuut ohjanneella
virkamies Lehtisellä. Mutta suuri vastuu ELYn liito-oravan huomioimislinjasta
on myös esihenkilöille. Heille painetta liito-oravametsät avohakkuilla
hoitamiseen on taas osoittanut monet tahot. Virkamiestasolla vastuuta katsotaan
olevan paljon myös ympäristöministeriölle, jonka tulisi ohjeistaa virkamiehiä
maanlaajuisesti. Laillisesti kuitenkin suurin vastuu on osoitettu asiaa
käsittelevälle virkamiehelle.
ELY joutui tekemään rikosilmoituksen Hakkarin vietyä viimein
asiaa eteenpäin. ELYllä ei kuitenkaan ollut sen johdossa moraalia tuoda asia
julki rehellisesti, ja ilmoittaa syylliseksi sen oma virkamies, ja ELYn
liito-oravalinjasta vastuullinen päällikkö. Samallahan ELY olisi tullut
näyttäneeksi toteen, että sen lähes jokainen liito-oravametsän ohjaus on
laiton, niin mahdottomalta kuin se kuulostaakin. ELY ohjasi järestään vastaavan
kaltaiset metsät, joko sallien niihin avohakkuut, tai rajaten liito-oravalle vain
orava laittomasti tuhoava 0,3 ha pesämetsärajaus, sallien ympäristön metsän
avohakkuuseen.
Miten tämä oikeusmurha sitten pääsi tapahtumaan. Poliisilla
ja syyttäjällä ei ole melkein minkäänlaisia mahdollisuuksia tehdä mitään muuta
kuin uskoa ELY-keskusta, koske heillä ei ole mitään tietämystä liito-oravan
ekologiasta ja sen pesinnän ja elossasäilyvyyden reagoinnista metsän
hakkuisiin, eivätkä liito-oravalain tulkinnan tavoista, tai ympäristöhallinnon
viranomaiskäytänteistä hakkuiden ohjauksessa. Muutenkin kynnys haastaa toinen
viranomainen sen erikoisalalla on varmasti korkea. Kuitenkin, olisi ollut
itsestään selvää poliisilta, että Lehtisen rooli olisi tutkittu esitutkinnassa,
puhelinmuistion olemassaoloa olisi edes kysytty, ja kyseenalaistettu sitä,
miksei ELY keskeyttänyt tai ohjannut laittomaksi tietämiään hakkuita etukäteen,
tai selvittänyt sitä, tehtiinkö tavanomainen liito-oravaselvitys, kun molemmat
tuomitut sen toivat esiin. Syyttäjää katsominen on ilmeisesti samoista
asioista. Ja käräjäoikeutta, jonka tason heikkouteen kyllä rehellisesti sanoen
yllätyin. Kun luin ensimmäisenä käräjäoikeuden päätöksen, niskakarvani nousivat
pystyyn, koska arvasin ELYssä työskentelyni kokemuksella ennalta, miten asiat
ovat edenneet.
Maanomistajien oikeusturvan kannalta tilanne on
käsittämätön. Nyt tuomittiin tavanomaisesti tehdyistä hakkuista maanomistaja 5
vuoden jälkeen hakkuiden toteutuksesta. Jos ELY haluaa, tai LVV, missä päin
Suomea tahansa, niin samalla muotilla voidaan tuomita kuka tahansa maanomistaja
hakkuista korvauksiin vuosia vanhoistakin hakkuista, ja näitä maanomistajia on
satoja. Ei voi olla Suomessa tämänkaltainen tilanne, että tavanomaisesta
luonnonsuojelulain toteuttamisesta kaikkia viranomaisen ohjeistuksia ja pyyntöjä
noudattaen, sama viranomainen nostaa vääristellyn rikossyytteen, ja se menee
tutkinnassa ja oikeudessa siltään Luhangan tapauksen kaltaisesti läpi. Jos
oikeuslaitos ei pysty korjata tilannetta, niin sitten näkemykseni Suomen
oikeuslaitoksesta todellakin horjuu.
Oikeusvaltion toiminnan kannalta tilanne on kestämätön
monessa mielessä. Tilanne on jokaisen oikeusturvan kannalta huolestuttava, kun
poliisilla, syyttäjällä ja oikeusjärjestelmällä menee sukkana läpi näin
käsittämättömät tapaukset, joissa viranomaiset syyttävät syyttömiä kansalaisia
tuomiolle ilmiselvästi paikkansapitämättömin perustein.
Kun asiassa on käynyt myös ilmi, nyt jopa ELYn itsensä oikeudessa
todistamana, että ELY on itse rikkonut luonnonsuojelulakia liito-oravametsien
suojelussa halki Suomen niemen vuosikausia, järjestäen varmasti Suomen
historian suurimman metsien laittomien hakkuiden urakan, Suomen suurimman
ympäristörikoksen, vastoin poliittisesti tehtyjä lakeja, niin tilanne on
demokratian toteutumisen kannaltakin huolestuttava. Mitä auttaa poliittinen
päätäntävalta puuttua Suomen luonnon biodiversiteetin alamäkeen säätämällä
asiaa korjaavia lakeja, jos ympäristöviranomaisten annetaan olla ottamatta
näitä lakeja käytäntöön, eikä asiaa saada korjatuksi Suomen oikeuslaitoksen
kautta. Yrityksiä nimittäin on ollut.
Kysymyksessä on siis rakenteellinen ongelma, joka voidaan
halutessamme ratkaista. Koska asia kaatuu poliisin ja syyttäjien
asiantuntemattomuuteen erikoisalojen lainsäädännön, substanssin ja
viranomaiskäytänteiden osalta, vallankin kun eri tapauksia on milloin
tutkimassa Luhangan, Rautalammin tai Hattuvaaran poliisit, niin asiantuntemus
ei keräänny poliisilla kenelläkään. Tarvitaan siis ympäristölakeihin
erikoistuneet poliisit ja syyttäjät. Jos poliisilla ja syyttäjillä olisi ollut
asiantuntemusta, tämä farssi ei olisi päässyt tapahtumaan, ja tuomio olisi
langetettu oikeaan osoitteeseensa. Ympäristöasioihin erikoistuneet poliisi ja
syyttäjä toisivat myös asioiden käsittelyyn siihen kaivattua tehokkuutta.
Olen kuullut, että viranomaisten toiminnan laittomilta
vaikuttavaa toimintaa, ja viranomaistoiminnan korjaamisen mahdottomuutta,
esiintyy myös muilla aloilla. Siksi olisi todennäköisesti tarpeen tehdä samalla
poliisin ja syyttäjän erikoistumishaarat myös muiden lakien osalle.
Mitä tapahtuisi, jos viranomaiset alkavatkin toteuttamaan
liito-oravan huomioimisessa sen tiukasti suojaavaa lakia, toivottavasti jo
ennen kuin useampi virkamies saa tuomion? Liito-oravametsien osalta
avohakkuista jouduttaisiin siirtymään laajasti harvennushakkuisiin, jotka
voidaan tehdä myös jatkuvapeitteisinä hakkuina. Tämä on todistetusti monilla
paikoin taloudellisesti kannattavaa, ja Kettusten metsässä Petäjävedellä tällä
metodilla tuotettiin kansatalouteen tuplamäärä euroja metsän kierron aikana.
Metsäntutkimuksen mallinnukset eivät tätä tapahtunutta tosiasiaa ole pystyneet mallintamaan,
joten syytä olisi tutkia mikä vika mallinnuksissakin on. Lisäksi
maanomistajille korvataan lain mukaan jo nyt taloudelliset tappiot, joten
maanomistajien kukkaron osalta mikään ei pitäisi muuttua.
Toinen skenaario mitä tapahtuu, jos liito-oravan turvaavaa
lakia aletaan toteuttamaan, on se, että sitten liito-oravalakia höllennetään,
kuten suden ja karhun kanssa on juuri käymässä. Mutta tämä on se tapa, jolla
oikeusvaltion tulee toimia. Viranomaisten tulee noudattaa lakia siten, kun se
on demokraattisesti säädetty. Jos siinä on vikaa, niin sitten pitää muuttaa lakia.
Nykyinen käytäntö on viranomaistoiminnan mielivaltaa, jonka mahdollisia
lopputuloksia todistamme nyt Luhangan oikeusmurhatapauksessa.
Mainittakoon vielä yksi asia, josta en ole kuullut kenenkään
muun tiedostavan. Kun liito-oravametsien suojelulle on taattu lainsäädännössä
täysimääräinen korvaus maanomistajalle, ELY-keskuksen ja LVV:n nykyinen malli
tuhota orava ja sen metsä, estää kokonaisen lakiin kirjatun
luonnonsuojelullisen mekanismin toteutuksen. Metsien biodiversiteetin
säilyttämistä haluavat, mutta taloudellisesti metsien käytöstä riippuvaiset
kansalaiset, eivät voi toteuttaa nyt lakiin kirjattua oikeuttaan suojella liito-oravan
pesämetsä ja hyötyä asiassa taloudellisesti ELY keskuksen laittoman käytänteen
takia. Tämä on luonnonsuojelumielisten kansalaisten oikeuksien kannalta törkeä
loukkaus, koska nyt he ovat joutuneet hävittämään vastentahtoisesti
liito-oravametsänsä saadakseen niistä tarvitsemansa eurot. Voikin miettiä,
kuinka monta maanomistajaa voisi haastaa tästä suojeluun lailla velvoitettujen
alueiden käytännössä avohakkuisiin pakottamisesta ELYn oikeuteen. Tuomion
pitäisi tulla samoin perustein, kun se nyt tuli käräjäoikeuden osoittamana.
Lisäksi huomattavaa on se, että silloin harvoin, kun liito-oravan huomiointi on
tuottanut merkittävää taloudellista haittaa, ELY on käyttänyt asian
ratkaisemiseen vähissä olevia METSO-rahoituksia, eikä direktiivilajien kuten
liito-oravan suojelemiseen osoitettuja omia rahoja. Tällä menettelyllä,
käyttäen liito-oravan suojeluun toisaalle tarkoitettuja rahoja, ELY on siis
estänyt saman määrän metsien suojelua, kuin mitä liito-oravalle on suojattu.
Aika näyttää, mitä tuleman pitää. Jään mielenkiinnolla
seuraamaan miten oikeustapaukset etenevät, ja tullaanko Luhangan tapauksen
tiimoilta Suomessa ensimmäistä kertaa tuomitsemaan ympäristöviranomaiset luonnonsuojelurikoksen
mahdollistamisesta ja perättömästä rikossyytteestä oikeudessa.
Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu.

Kuva 666. Eipä arvannut liito-oravanaaras, minkälaisen sotkun sai tällä
Luhangassa rypistetyllä papanakasallaan ihmismaailmassa aikaan. Ihmisten piti
lain mukaan sitä suojella, mutta asiassa vastuullisista kukaan ei sitä tehnyt. Asian
noustua vahingossa oikeuden orsille, he kaikki syyttivät toisiaan. Syyllinen
syyllistä, ja syytön ei osannut puolustaa itseään. Kaiken tämän karusellin
pyöriessä liito-oravakanta jatkoi romahtamistaan virkamiesten luvittaessa
oravat tuhoavia avohakkuita tuon tuosta ympäri Suomenniemen samalla lailla,
kuin Luhangan tapauksessa. Aika näyttää, seuraako tästä vapaaehtoistyöstäni
oikeuden toteutuminen, luonnonsuojelulailla ja demokratiallakin maton
pyyhkimisen lopettaminen, ja Suomen luonnon säilyminen laajasti halki
Suomenniemen jatkossa edes hiukan paremmin, ja kuka ties seuraa jopa
rakenteellisia muutoksia oikeusvaltion lakien toteuttamisen ja kansalaisten
oikeusturvan parantamiseksi. Vastuussa Suomen luonnon ja oikeusvaltion
toteutumisesta on seuraavaksi jälleen kerran poliisi ja syyttäjä, joilla ei ole
ammattitaitoa biologin osaamista vaativista asioista, miettiessään mitä pitäisi
tehdä nostamani rikosilmoituksen kanssa. Vastuunsa on pian oikeuslaitoksellakin,
jonka on pidettävä silmänsä auki siihenkin suuntaan, että muut viranomaiset
ovat joskus itse rikollisia asioihin, joista syyttävät asiakkaitaan. Sen tuo
papanakasa ainakin opetti.
To be continued…