Osa 3 / 3 _ Keski-Suomen ELY-keskus ohjasi liito-oravametsän hakkuun tietoisesti liito-oravan lisääntymispaikkoja hävittäen ja sulki silmänsä hakkuissa toteutetuille luonnonsuojelurikoksille. Lausunto rikosilmoitukseen (5680/R/29196/24) ja hallintokantelu oikeusasiamiehelle

 2.7 Ruokailualueiden ja ruokailupuiden tuhoaminen 

KESELYn ohjauksessa ja hakkuussa ei turvattu välttämättömiä ruokailualueita käytännössä mitenkään. Ministeriöiden ohjeistuksissa todetaan lehtipuustoisten ruokailualueiden tarvitsevan myös suojaa tarjoavia kuusia, joita ei myöskään ole säästetty. Laajempi maisematasontarkastelu (alla) paljastaa, että reviirin tärkeimmät ruokailualueet sijoittuivat laajasti avohakatulle alueelle. Ilmakuvista kuitenkin ilmenee ainakin 3 erillistä runsashaapaista aluetta, jotka on kaikki kaadettu. 

 
Tapion neuvontamateriaali: 

“Ruokailupuiden säilymiseen hakkuissa on kiinnitettävä erityistä huomiota [...] Lisääntymis- ja levähdyspaikka käsittää pesäpuun lisäksi sen välittömässä läheisyydessä olevan puuston, jolla on merkitystä liito-oravalle ruokailun, ruoan varastoinnin tai suojan kannalta [...] Heikentämistä voi olla esimerkiksi suojaa ja ravintoa tarjoavien puiden kaataminen pesäpuun ympäriltä, ruokailupuihin vievien puustoisten kulkuyhteyksien katkaiseminen tai ruokailupuiden kaataminen. [...] Liito-oravan ruokailupuita (leppiä, haapoja ja koivuja) säästetään myös muualla, kuin varsinaisella lisääntymis- ja levähdyspaikalla [...] Hakkuualueella olevia ruokailupuita säilytetään.” 

 

Direktiiviopas: 

“Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ovat pesintään, päivän viettoon, levähtämiseen, suojautumiseen tai ravinnon varastointiin käytettävät puut, pöntöt tai rakennusten osat. Lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin sisältyvät suojaa antavat puut ja ruokailupuut siinä laajuudessa, että yksilö voi käyttää elinpiirinsä lisääntymis- ja levähdyspaikkoja menestyksekkäästi. Yhdellä elinpiirillä on useita lisääntymis- ja levähdyspaikkoja [...] Elinpiirin on tarjottava pesäpaikkojen lisäksi ravintoa ja kasvillisuuden antamaa suojaa pedoilta ja sääoloilta, jotta talven yli selviäminen on mahdollista, ja jotta naaras on keväällä riittävän hyvässä kunnossa lisääntyäkseen. [...] Lehtipuusto voi olla kuusimetsässä pieninä ryhminä tai hajallaan.  [...] Talveksi liito-oravat myös varastoivat leppien ja koivujen norkkoja pieninä oksanippuina kuusten tiheiden oksien väliin, puunkoloihin, kallion ulokkeille tai oravanpesien risujen väliin. [..] ekologinen toimivuus voi vaatia laajempien ruokailualueiden huomioimista [...] Lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin sisältyvät suojaa antavat puut ja ruokailupuut siinä laajuudessa, että yksilö voi käyttää elinpiirinsä lisääntymis- ja levähdyspaikkoja menestyksekkäästi” 

 

Tässä tapauksessa ruokailupuusto oli enimmäkseen hajallaan ympäri nykyistä avohakkuuta. Ministeriöiden vähimmäisohjeistuksen mukaan olisi tullut jättää pystyyn suurin osa koivuista ja muista lehtipuista tarjoamaan suojaa. Lisäksi liito-oravan ravinnon varastointiin käyttämiä kuusia olisi tullut jättää alueelle. Nyt ne on kaikki tuhottu. 

 

Ruokailualueiden ja tuhotun metsän aikaisempi ravintopuutilanne voidaan todeta alueen kannoista, mutta myös paikkatietoikkunan (https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/) puustotietojen avulla. Alue oli kauttaaltaan sekapuustoista kuusikkoa  (kuva 21). Ainoa mäntyvaltaisempi alue (joka on liito-oravan kannalta vähiten hyödyllinen) jätettiin länsilaitaan osittain pystyyn. Koivuvaltaisimmat alueet hakattiin suojuskuusineen. Muun lajista lehtipuustoa esiintyi alueella tasaisesti kaikkialla. Ne kuitenkin hakattiin kokonaisuudessaan muutamia suojuspuustoitta jätetty haapoja lukuun ottamatta (kuvat 23 ja 24). 

 

 

Kuva 21. Kuvissa eri puulajien tilavuudet ennen hakkuita Paikkatietoikkunan aineistojen mukaan. Vasemmalla ylhäällä kuusen, oikealla männyn tilavuudet. Vasemmalla alhaalla koivun ja oikealla muun lajisten lehtipuiden (haapa, raita, pihlaja, leppä) tilavuudet. Kuva osoittaa metsän olleen kauttaaltaan kuusivaltaista sekametsää, jossa ravintoresurssina toimiva lehtipuusto oli jakautunut melko tasaisesti ympäri metsää. Ravintopuut olisi tullut säilyttää suojuspuustoineen ministeriöiden ohjeistuksienkin mukaan niin laajalti, että liito-oravan lisääntymismahdollisuudet eivät heikkenisi. KESELY vähät välitti tästäkään ohjeistuksen kohdasta tuhoten liito-oravan ravinnon saannin. 

 

 

Kuva 22. Ilmakuvatarkastelukin näyttää, että alueen ruokaresurssit sisältyivät hakattuun metsään. Pohjoisessa alue rajautuu 5 metriseen kuusen taimikkoon, etelässä ja idässä avohakkuisiin. Ainoa ruokailuun soveltuva alue avohakatun metsän ulkopuolella on lännessä, mutta se on noin 50-60 metriä leveän sähkölinjan takana, lähes täysin liito-oravan tavoittamattomissa. Asianosainen viranomainen on tämän myös tiedostanut, kirjoittaessaan maastomuistiossa “Linja-aukon leveys on noin 50 m” (KESELY/504/2023). Ainoa maininta minkäänlaisen ravintoresurssin säästämiseen on “Lisäksi rajauksen ulkopuolelta nauhoitettiin säästettäväksi kaikki muut lähistön haavat”. Hakkuualueelta on kuitenkin kaadettu lukuisia haapoja myös rajausten vierestä eikä niiden ympärille ole säästetty minkäänlaista suojapuustoa. Tämäkin KESELYn toiminta on selvässä ristiriidassa ministeriöiden ohjeistuksenkin kanssa, ja johti selvään LLP:n heikentymiseen. 

 

 

Kuva 23. Avohakkuulla on runsaasti kaadettuja lehtipuita. Kuvassa koivu ja pihlaja. Nämä liito-oravalle välttämättömät ravintoresurssit olisi tullut turvata hakkuissa suojapuustoineen kaikkien ohjeistuksien mukaan. Näin ei KESELYn toimesta ohjattu. 

 

 

Kuva 24 Hakkuualueella on useita erittäin järeitä haavan kantoja LLP-rajausten vieressäkin, kuten kuvan haapa. Siitä huolimatta, että viranomainen kirjoittaa hakkuiden ohjauksen muistiossaan, että “Lisäksi rajauksen ulkopuolelta nauhoitettiin säästettäväksi kaikki muut lähistön haavat.” 

 

 

Kuva 25. LLP-rajaukselta pohjoiseen oleva, viranomaisen 9 metriseksi väittämä kuusen taimikko: “pohjoispuolinen nuoren metsän kuvio on valtapuustoltaan noin 9-metristä” (KESELY/504/2023 Muistio 15.9.2023). Pohjoispuolen 5 metrinen kuusentaimikko ei sovellu kulkuyhteydeksi useampaan vuoteen, eikä tarjoa ravintoresursseja. Mikäli liito-orava eksyy pohjoispuolen kuusikkoon, se ei pääse sieltä LLP-rajaukselle kuin maatapitkin. 

2.8 Tapauskohtaisuuden arviointi 

Liito-oravan LLP-rajauksien yhteydessä korostetaan tapauskohtaisuutta, jolla tarkoitetaan sitä, että LLP-rajauksien määrittämisessä huomioidaan ympäristön yksilölliset ominaisuudet. Tämän vuoksi yksittäisen LLP-rajauksen koko ja huomiointi muiden tekijöiden osalta voi vaihdella. Tapauskohtaisuudella voidaan irralliseksi maininnaksi jätettynä perustella minkälaisia LLP-rajauksia tahansa, ja mm. siihen virheellisesti vedotaan, jottei tutkimusten osoittamia ekologisia yleissääntöjä LLP:jen tarpeellisessa huomioinnissa voitaisi muka ottaa käytäntöön. 

 

Jos hakkuusuunnitelmassa on avohakata koko liito-oravareviirin ydinmetsä tilanteessa, jossa ympärillä on pelkästään liito-oravalle soveltumatonta aluetta – kuten Näätäsuon hakkuissa tilanne oli – tulisi tapauskohtaisella harkinnalla LLP-rajauksen olla keskimääräistä selvästi laajempi. Nyt viranomaiset toimivat päin vastoin. Tapauskohtaisuuden myötä myös myrskynkestävyyden huomiointi olisi pitänyt olla tavanomaista parempi LLP-rajauksille, ruokailualueille ja kulkuyhteydelle, koska maaperän laatu altistaa puuston myrskytuhoille. Tämä suoritettiin päinvastoin kuin tapauskohtaisella harkinnalla olisi pitänyt. 

3. Rikkoiko ELY lakia väittäessään laittomasti, ja ohjeistuksensa vastaisesti, suoritettuja hakkuita lailliseksi? 

Luonnonsuojelulain toteutumista valvovalla viranomaisella eli KESELYllä on luonnollisesti korostunut rooli ja vastuu luonnonsuojelurikosten ilmituonnin suhteen lakiin kirjoitettuna. Luonnonsuojelulain 129 §:n mukaan “luonnonsuojelun valvontaviranomaisten on tehtävä ilmoitus 130 ja 131 §:ssä [luonnonsuojelurikoksesta, -rikkomuksesta, ja ympäristön turmelemisesta] tarkoitetuista teoista tai laiminlyönneistä poliisille esitutkintaa varten.” Tässä tapauksessa KESELY ei ole tehnyt tätä lain vaatimaa ilmoitusta. Päin vastoin KESELY on ilmoittanut harhaanjohtavia tietoja ja jättänyt oleellisia asioita ilmoittamatta, jotka suojelevat luonnonsuojelurikosta. 

 

KESELYn olisi pitänyt lakivelvoitteena tuoda esiin poliisille oman ohjeistuksensa vastaiset hakkuut niiltä osin, kun ne selkeästi rikkovat luonnonsuojelulakia. Kysymyksen alle jää mm. miksi KESELY ei tuonut ilmi kiistatonta kulkuyhteyden tuhoamista, mutta sen sijaan väittää kulkuyhteyttä vasten ilmiselviä tosiasioita lailliseksi (Muistio 3.10.2024. KESELY/1991/2023). Kulkuyhteyden tuhoamiskohtaa ei valokuvattu muistioon, mutta kuva otettiin kulkuyhteydestä sellaisesta paikkaa, jolla kulkuyhteyden tuhonnut kohta voitiin piilottaa. Muistiosta ilmenee, että viranomaiset ovat käyneet kulkuyhteyden tuhonneen avohakkuu alueen kohdalla. Samoin toimittiin myös LLP 1:n kuvauksen osalta, jossa kuvan ottopaikan kautta voitiin piilottaa LLP:n merkittävät ja lain velvoitteen mukaan estettävät myrskytuhot (kuvat 16 ja 17). Myrskytuhot tosin oli KESELYn itsensä hakkuiden ohjauksella mahdollistamat. 

 

Selvittää ja tuomita pitäisi myös se, miksi KESELY ei ilmoittanut poliisille LLP 6:n ja 7:n räikeää ohjeistuksensa vastaista hakkuuta, missä toisesta LLP:sta avohakattiin n. 90 % ja toisesta 97 % siitä rajauksesta, jonka tekemiseen KESELY hakkuut ohjeisti. Sen sijaan KESELY käytti mielikuvitusta keksiäkseen todellisuutta täysin vastaamattomat perusteet (kolopuuttomuus) sille ettei kyseessä ollutkaan alkujaan LLP, tai että sitä ei voida enää toteen näyttää. Kyseinen LLP:jen faktojen vastainen mitätöinti rikkoo myös kaikkia LLP:n määrittämisen ohjeistuksia. Tälläkin väkisin väännetyllä selittelyllä piilotettiin ja suojattiin selvää luonnonsuojelurikosta. Samalla mitätöitiin viranomaisen, minun, tekemät varmat LLP-havainnot tavalla, joka samalla loi “laillisen” esimerkin metsänhakkaajille hakata jopa viranomaisen löytämät ja LLP-rajauksella säästettäväksi osoittamat paikat kolottomaksi säästöpuuryhmäksi. Lisäksi varsinkin LLP 7:n viiden selvästi nähtävillä olevan kolon väitetty havaitsemattomuus vaikuttaa keksityltä ja vääristelyltä. Poliisin ratkaistavaksi jää rikkooko tämä jo erilläänkin jotain lain pykäliä.  

 

Mitään perusteita myöskään LLP 9:n avohakkuuseen kiinni jättämisen laillisuudesta ei lain tulkinnan mistään ohjeistuksista löydy. Päin vastoin LLP 9:sän kaltainen hakkuiden toteutus on selkeästi KHO-päätöksienkin osoittamana laitonta. Poliisille luonnonsuojelurikoksen ilmoittamisen sijaan KESELY väittää hakkuita lailliseksi vastoin kaikkia lain tulkinnanohjeistuksia. Tämä ilmoittamattomuus on sinänsä KESELYltä odotettua, koska se rajasi itsekin runsaasti papanoidun LLP 2:n laittomasti suoraan kiinni avohakkuuseen. 

 

Luontoyksikön päälliköllä oli myös luonnollisesti hakkuiden tarkastukseen osallistuneena vastuu ilmoittaa selvistä luonnonsuojelulain rikkomuksista poliisille, myös niistä vakavimmista, jotka olivat hänen alaisensa hakkuiden ohjauksellaan tekemiä. Vastuu päälliköllä oli puuttua alaisensa lukuisiin LLP:t tuhoaviin luonnonsuojelurikoksiin jo ennen hakkuiden toteutusta, mutta näin hän ei toiminut. Hakkuun tarkastuksella, jolle päällikkökin osallistui, tuli hänelle viimeistään ilmi myös LLP 3, 4 ja 5 avohakkuuseen jättäminen (joista alainen tiesi jo ennen hakkuita), joiden niidenkään laittoman tuhoamisen suhteen päällikkö ei toiminut mitenkään, vaan päin vastoin osallistui laittomuuksien lailliseksi vääristelyihin. 

 

Kaikkiaan vaikuttaakin ilmeiseltä, että viranomaiset ovat laiminlyöneet luonnonsuojelulain noudattamisen lisäksi luonnonsuojelulain 129 §:n velvollisuuden tehdä ilmoitus poliisille luonnonsuojelurikkomuksista ja -rikoksista. Lisäksi tapahtuneet antaa vahvasti syytä epäillä onko luonnonsuojelurikkomuksia tai -rikoksia tehneitä suojeltu. 

4. Loput liito-oravan huomioinnissa rikotut periaatteet 

4.1 Kansalaisten yhtenevä, tasavertainen kohtelu  

KESELYn rajaamien LLP-rajausten pienuutta puolustellaan myös kansalaisten tasavertaisella kohtelulla (KESELY/1473/2021 ja suullisina tiedonantoina). Tapauskohtaisuus huomioiden, Näätäsuon hakkuiden pinta-ala olisi tullut olla keskimääräistä LLP-rajausta selvästi suurempi, koska hakkuut uhkasivat koko liito-oravan ydinreviiriä. Tässä tapauksessa rajaus jätettiin kuitenkin selkeästi keskimääräistä pienemmäksi. 

 

Kansalaisten yhtenevää kohtelua halki Suomen pyritään saamaan aikaan ministeriöiden ohjeistuksilla, joina toimivat Tapion neuvontamateriaali ja Direktiiviopas. Kuten yllä on osoitettu, Näätäsuon hakkuut rikkovat räikeästi näiden materiaalien linjauksia laidalta toiselle, ja sitä myöten myös kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun velvoitetta ja mahdollisuutta toteutua. 

 

KESELYn ohjeistamia hakkuita, jotka ovat kohdistuneet vastaavalla tavalla halki liito-oravareviirin ydinalueiden on useita esimerkkejä. Kaikissa tietämissäni tapauksissa liito-oravaa on turvattu selvästi paremmin, jopa kymmenkertaisesti laajemmilla rajauksilla. Laukaan Lemettilässä rajattiin 1,8 ha liito-oravan LLP:jen suojeluun, ja rajauksen teossa huomioitiin LLP:jen ympärille jäävän metsän määrää 200 metrin säteellä. Laukaan Kuusassa hallinto-oikeuden käsittelyssä on LLP-rajaukset, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 2,1 ha, tilanteessa, jossa hakattavaksi aiottua metsikköä ei ympäröi liito-oravan perspektiivistä avohakkuut kuten Näätäsuon hakkuissa. Jämsän Raksinmäessä rajattiin hyvin Näätäsuon hakkuita vastaavassa tilanteessa 5,5 ha hakkuista pois, missä 2 ha alueella sallittiin liito-oravaystävälliset harvennushakkuut (joskaan harvennuksien vaikutuksista LLP:n heikentymättömyyteen on vähän tutkimuksia saatavilla). Lisäksi kulkuyhteyksien muodostamiseen osoitettiin 1,2 ha alue (KESELY/1566/2021). Toivakan Siikajärvellä avohakkuita ei sallittu kuusisekametsässä, josta löytyi usea LLP, vaan hakkuu oli suoritettava rajoitetusti harvennushakkuina. Näiden hakkuiden rajauksien määrittämisessä tosin minä olen itse ollut mukana, mutta en ainoana rajauksien määrittämistä miettineenä ja vastanneena viranomaisena. Näiden rajauksien myötä käy ilmi, että yhtenevää kohtelua KESELYssä ei ole ollut, jolla voisi perustella Näätäsuon hakkuiden 0,3 ha rajauksen. Päinvastoin, kansalaisten yhtenevän kohtelunkin valossa Näätäsuon rajaus on laiton, koska se on runsaasti normia pienempi. Tosin mahdollista on, että KESELYssä on 0,3 ha rajauslinja otettu laajasti käyttöön talosta lähdettyäni, mikä ei tee siitä kaikkien muiden periaatteiden valossa tippaakaan laillisempaa, vaan oikeastaan päinvastoin. 

 

Kansalaisten tasavertainen kohtelussa tulisi olla yhtäläiset käytännöt kaikissa Suomen ELYissä. Käsitykseni mukaan viranomaisten toiminnassa on kuitenkin valtavaa vaihtelua. Käsitykseni saa tukea, mm. Keskisen Suomen liito-oravayhdistyksen (KeSLo) elokuvassa kerrotuista viranomaisten kokemuksista (https://liiturielokuva.kuusanluonto.fi/). Elokuvassa näytetyn dokumentin mukaan n. 23 minuutin kohdalla erään ELYn viranomainen ilmoittaa LLP-rajauksiensa vaihdelleen tapauskohtaisesti yhdestä kolmeen hehtaariin. Konsulttina toimivaa ystävääni oheistettiin eteläsuomalaisesta ELYstä LLP-rajauksien tarvittavan koon suhteen tieteellisten julkaisujen pariin, jotka opastavat vähintään 4 ha säilyttämiseen 200 metrin säteellä pesäpaikasta. KESELYstä ohjeistus olisi todennäköisesti viitannut tämän lain vaatiman ekologisen tiedon sijaan laillisesti sitomattomaan Tapion neuvontamateriaaliin ja sen terminologiaan pesäpuun välittömästä lähimetsästä, jonka laajuutta materiaalissa ei kuitenkaan mitenkään määritellä. Viittaamatta KESELYssä oltaisiin kuitenkin jätetty neuvontamateriaalin moniin kohtiin siitä, että Näätäsuon hakkuiden kaltaisessa tilanteessa tulisi hyvin mahdollisesti pidättyä avohakkuista kokonaan. 

 

Liito-oravan LLP-rajauksissa esiintyy siis yleisesti yli 10-kertaista vaihtelua samankaltaisissa tilanteissa, riippuen siitä kuka viranomainen asiasta sattuu olemaan päättämässä. KESELYn linjan yhtenevyydestä vastaa luonnonsuojelulain päällikkö. Hän oli tietoinen tämän metsikön hyvin suppeasta rajauksesta ennen hakkuita, kuten myös yllä mainituista laajoista hakkuurajoituksista, mutta ei nähnyt mitään syytä puuttua hakkuiden ohjaukseen edes kansalaisten yhtenevän kohtelun takia, joka olisi vaatinut laajempaa LLP-rajausta.  

 

Myös kaavoituksen, tiestön ja sähkölinjojen teon yhteydessä liito-orava huomioidaan säännönmukaisesti huomattavasti paremmin, kuin Näätäsuon hakkuun tapauksessa. Niidenkin valossa kansalaisten yhtenevän kohtelun velvoitetta rikottiin. 

 

Huomattavaa myös on, että Näätäsuon hakkuun tapauksessa. Mm. nyt lailliseksi väitettyä 70 metrin liitoa vaativa kulkuyhteys katsottaisiin jokaisen tien ja sähkölinjan ja kaavojen suunnittelun yhteydessä, myös KESELYssä, säännönmukaisesti laittomaksi. Näidenkin prosessien valossa kansalaisten yhtenevän kohtelun velvoitetta rikottiin Näätämäen hakkuiden ohjauksessa. 

4.2 Parhaaseen tietoon pohjautuvuus 

Kuten todettua, KESELYllä on lakiin perustuva velvoite käyttää parasta saatavilla olevaa tietoa päätöksiensä perusteina. Päätökset tulee olla objektiivisesti perusteltavissa (Hallintolaki 6 ja 31 §, EU-komission luontodirektiivin sovellusohje, EU-tuomioistuin C-357/20 ja KHO 26.10.2010 T 2840). Yllä on näytetty, kuinka KESELY jättää huomiotta kattavan ja yhtenäisen tutkimustiedon liito-oravan LLP:jen reagoinnista hakkuisiin. KESELY kuitenkin väittää käyttävänsä tutkimustietoa soveltuvin osin, mm. ympäristöministeriön edustajien suuntaan ja KESELYn sisällä. Tietoa on myös KHO-päätöksistä ja lain tulkintaohjeista, mutta niitäkään ei käytetä. Näätäsuon hakkuiden laillisuuden puolustamiseen tutkimustiedon käyttäminen edes rusinoiden pullasta poimimismetodilla on täysin mahdotonta. 

4.3 Velvollisuus tiukentaa suojelutoimia tiukimmin suojellun lajin uhanalaistuessa 

Näätäsuon hakkuiden toiminnassa KESELY rikkoo valvomansa ja toteuttamansa luonnonsuojelulain ensimmäisen pykälän ensimmäistä momenttia, ydintehtäväänsä, joka kuuluu: 

 

“Tämän lain tavoitteena on: 1) luonnon monimuotoisuuden turvaaminen”  

 

Pykälän perusteluissa (aikaisemman luonnonsuojelulain 5 §:n perustelu. HE 79/1996 vp, s. 28) todetaan: 

 

"Jos seurantatiedot osoittavat jonkin luontotyypin tai lajin osalta huolestuttavaa kehitystä, viranomaisille syntyisi myös velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin asiain tilan korjaamiseksi.”  

 

Liito-oravapopulaatio on Suomessa romahtamassa, joten lain mukaisesti ELYjen tulisi tiukentaa liito-oravan suojelun tulkintaa. KESELYssä tehdään tällä hetkellä juuri päinvastoin. Tämä siitä huolimatta, että KESELYssä tunnetaan liito-oravan kannan kehitys erinomaisesti. Siteeraan suoraan KESELYn viranomaista tekstin ja kuvan kera (huom. linkin viranomaisella ei ole mitään tekemistä tämän hakkuun ohjauksen kanssa) (http://elykeskisuomi.blogspot.com/2019/03/liito-orava-on-yhta-yleinen-kuin-hirvi.html) 

 

“Liito-oravakannan syöksy [alaspäin] on jatkunut näihin päiviin saakka jyrkkänä. Juuri julkaistun Suomen lajien uhanalaisuus 2019-arvioinnin mukaan liito-oravakantamme on pienentynyt v. 2006 arviosta vuoteen 2017 mennessä edelleen lähes 40 prosentilla (Huom! siis kymmenessä vuodessa).“ 

 

Kuva 27. Liito-oravan kannan kehitys on syöksykierteessä kohti sukupuuttoa. Kuvaajan teon jälkeen romahdus on jatkunut samaa tahtia (https://www.metsa.fi/wp-content/uploads/2022/03/Description-of-the-current-conservation-legislation-and-management-procedures-of-the-flying-squirrel-in-Finland-and-Estonia.pdf). Tiukasti suojellun lajin erittäin huolestuttava kannan kehitys luo lain mukaan ELY-keskuksille velvollisuuden kiristää suojelutoimia. KESELYssä tehdään päinvastoin. 

 

Samalla vähenemisen vauhdilla liito-oravakanta on pienentynyt kuvaajan teon jälkeen viidessä vuodessa 20 % lisää. On arvioitu, että kriittisen pisteen jälkeen kannan romahdus kiihtyy entisestään. Näin ollen kanta saavuttaisi tällä vauhdilla sukupuuton noin vuonna 2035. Silti KESELY ei liito-oravan osalta noudata perustehtäväänsä. 

4.4 Varovaisuusperiaatteen laiminlyönti  

Direktiiviopas: 

 

“Varovaisuusperiaatteen mukaisesti olisi epävarmoissa tapauksissa perusteltua kieltää maankäytön muutokset lisääntymis- ja levähdyspaikoilla niin kauan, kun riittävää tietoa perusteltavissa olevan päätöksen tekemiseen ei ole. [...] KHO [2003:98] totesi päätöksessään seuraavaa. Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämis- ja heikentämiskiellon turvaamiseksi tarkoitetun alueen on oltava pikemminkin laaja kuin liian suppea. Tätä edellyttää myös ympäristöoikeudessa tunnustettu niin sanottu varovaisuusperiaate.” 

 

Myös KHO:2014:13 perustelee päätöstään ympäristöoikeuden varovaisuusperiaatteella. Varovaisuusperiaatteen lakitaustaan voi tutustua tarkemmin KeSLo:n Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelun juridinen ja biologinen perusta -dokumentista https://www.kuusanluonto.fi/dokut/LLP-suojelu.juridiikka.biologia_syyskuu24.pdf  

 

Näätäsuon hakkuiden osalta on selvää, että KESELY ei ole noudattanut lainkaan varovaisuusperiaatetta minkään ekologisen osatekijän huomioimisen osalta. 

4.5 KHO ratkaisujen ohjaavuuden laiminlyönti 

Oikeuskäytäntöjen tulisi ohjata viranomaisten lain tulkintaa. Näätäsuon hakkuiden osalta KESELY rikkoi KHO-päätöksien linjauksia selkeästi ja kattavasti, kuten yllä käytiin läpi, kaikkien ekologisten tekijöiden osalta. KHO-päätösten merkittävyys lain tulkinnassa, ja siten sen arvioinnissa rikkoiko KESELY Näätäsuon hakkuissa lakia, on huomattava. joten asia on syytä mainita tässä omassa otsikossaan. 

5. Pienten LLP-rajausten perusteluiden puutteellisuus 

ELY-keskuksessa vuosia työskennelleenä tiedän, millä argumenteilla liito-oravan riittämättömän pinta-alan myötä tuhoavia LLP-rajauksia yleensä puolustellaan, tällä kertaa poliisille. Käyn yleisimmät selitykset läpi osoittaen niiden puutteellisuuden LLP-rajausten perusteina. 

5.1 Ministeriöiden tilaamaan ohjaukseen Tapion neuvontamateriaaliin vetoaminen 

LLP-rajausten pienuutta – ja liito-oravan elinmahdollisuudet mahdollistavien suurempien rajausten tekemättä jättämistä – perustellaan ministeriöiden (YM ja MMM) yhteisohjeistuksella, kuten Näätäsuon hakkuidenkin osalta. Yllä olen käynyt perusteellisesti läpi molemmat ministeriöiden ohjeistukset (Direktiiviopas ja Tapion neuvontamateriaali) erillisesti eri ekologisten tekojöiden osalta, ja tuonut esiin, että jokaisen tekijän suhteen ministeriöiden ohjeistukset velvoittavat huomattavasti parempaan liito-oravan huomioimiseen, kuin mitä KESELY toteuttaa. 

5.2 Pienialaisuustulkinta-argumentti 

Asianosainen viranomain on puolustanut 0,3 ha:n ja pienempiäkin, LLP:jen ekologisen toiminnallisuuden täysin tuhoavia rajauksiaan seuraavasti: “Me saamme/voimme suojella vain lisääntymis- ja levähdyspaikkaa. Emme elinpiiriä”. Kappaleessa 2.1 LLP:n määritelmästä käyn tämän argumentin läpi tuoden esiin sen paikkansapitämättömyyden. Vaikka LLP:ksi rajattaisiin liito-oravan elinolosuhteita hyvin säilyttävän kokoinen alue (4 ha metsää 200 metrin säteellä), se olisi silti vain pieni osa liito-oravan koko elinpiiristä, kuten lain tarkoitus on ollutkin. 

 

Kaikki laillisesti sitovat tekijät puhuvat KESELYN pienialaisia LLP-rajauksia vastaan. Lajin ekologian merkittävimmyydestä LLP-rajauksien määrittämisessä opastaa myös YM:n ja ELY-keskusten Direktiiviopas ja KHO:n ratkaisut. Direktiivioppaan sanomana: 

 

“Hallinto-oikeus katsoi myös, että kysymykseen tulee vähintäänkin useamman hehtaarin kokoinen yhtenäinen metsäalue, kun otetaan huomioon sekä liito-oravaa koskevat tutkimukset että korkeimman hallinto-oikeuden viimeaikainen ratkaisukäytäntö.” 

 

Direktiiviopas myös pohtii pienialaisuustulkinnan, ja siten viranomaisen liito-oravan tuhoavan LLP-rajaustavan pääperusteen ontuvuutta: 

 

“on myös esitetty oikeustieteellinen analyysi siitä voiko kyseinen [pienialaisuus]tulkinta olla luontodirektiivin mukainen, koska se ei aseta luontodirektiivin pääperiaatetta eli lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ekologista toimivuutta etusijalle. Lisää epäselvyyttä tuo, että pienialaisuutta ei määritellä mitenkään.” 

5.3 Liito-oravan hetkellinen vierailu heikentyneellä LLP:lla 

Hakkuiden laillisuutta mahdollisesti puolustellaan sillä, että LLP 1:ltä on havaittu hakkuiden jälkeen papanoita, jotka on tulkittu tuotetuiksi hakkuiden jälkeen. Tämä on varsin odotettuakin, koska liito-orava on tunnetusti paikkauskollinen laji. Mikäli liito-orava jäi hakkuissa henkiin, LLP-rajaus on ainoa, missä se voi viettää hetkellisesti aikaa miettiessään minne muuttaa tuhotusta kotimetsästään. Lisäksi alueen naapurireviirit ovat todennäköisesti olleet täynnä, ainakin idässä, joten liito-oravanaaraalla, tai mahdollisesti useammalla metsää asustaneella naaraalla, ei ole ollut muuta paikkaa minne mennä. Lisäksi liito-oravakoiraat kiertävät huomattavan laajalla alueella, ja kyseinen kuvio on melkein ainut, missä ne ovat voineet levähtää, mikäli ovat alueelle kyenneet liitämään kulkuyhteyden tuhoamisen jälkeen. 

 

Useiden tutkimusten avulla on osoitettu yhtenevästi, että Näätäsuon hakkuiden kaltaisessa tilanteessa liito-oravan löytymisen todennäköisyys tipahtaa LLP-rajauksella noin 90 %:sta noin 10 %, kunnes myrskytuhot katkaisevat kulkuyhteydet täysin, ja kaatavat LLP-rajauksen puista valtaosan -jolloin LLP on tuhoutunut. Liito-oravan löytyminen laittoman pieneltä LLP-rajaukselta yksittäisellä käyntikerralla tai kahdella, ei todista mitenkään, etteikö LLP olisi heikentynyt, tai lisääntymismahdollisuuksien osalta tuhoutunut. Huomattavaa myös on, että vaikka liito-orava sattuisi pesimään runsaasti heikentyneellä LLP:lla, se voisi silti olla huomattavasti ekologiselta toiminnallisuudeltaan heikentynyt, kuten nyt on kiistatta käynyt. 

5.4 Kertynyt kokemusperäinen tieto erityisesti taajamametsien osalta 

KESELYssä on keskusteltu LLP-rajausten suuruudesta suhteessa siihen mitä tieteellinen tutkimustieto asiasta yksiselitteisesti viitoittaa. Asianosaisen viranomaisen mukaan kaupungin taajamametsissä usean hehtaarin metsäisten alueiden vaatimus ei vaikuta kokemusperäisen tiedon kautta pitävän paikkaansa. Tämä saattaa olla osin tottakin, mutta on todettua on, että taajamametsien avohakkuiden ja kaupunkimetsien tilanteet eroavat toisistaan monin suhtein merkittävästi. Taajamista käytännössä puuttuu suurin osa liito-oravan pedoista, siellä ei harjoiteta avohakkuita, kaupungin keskustaa lukuun ottamatta liito-orava pystyy liikkumaan ja ruokailemaan koko taajama-alueella, taajamissa on runsaasti suojaisia pönttöjä ja oravan pesiä ja kolopuitakin, liito-orava otetaan kaavoituksessa paljon paremmin huomioon kuin metsien hakkuissa ja lähialueen liito-orava pesinnät “tuottavat” asukkaita heikentyneillekin pesäpaikoille. On siis itsestään selvää, ettei taajamametsien kokemusperäistä tietoa voi soveltaa metsäisten seutujen avohakkuisiin, tai että moinen käytännössä mutu-tieto kaupungeista pystyisi laadussaan ohittamaan tieteelliset tutkimukset metsävaltaisilta alueilta. 

 

Kokemusperäistä tiedolla on perusteltu myös metsävaltaisten alueiden LLP-rajausten pienialaisuutta ohi tutkimustiedon KESELYn luontoyksikön päällikön taholta. Kyseinen kokemusperäinen tieto, jota ei ole koskaan mitenkään eritelty auki eikä toteennäytetty on pelkkää mutua. Mutu-otaksumien käyttäminen viranomaistyössä argumenttina tutkimustietoa vastaan on hyvän hallintotavan vastaiselta toimintaa ja on mm. hallintolain 31 §:n vastaiselta, koska viranomaistyön pitäisi perustua parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. 

5.5 pohjoispuolen kuusikon pituus ja läntisen metsikön käytettävyys 

Otsikon mukaisilla argumenteilla minulle perusteltiin Näätämäen hakkuun laillisuutta asianosaisen viranomaisen taholta. Pohjoispuolen 5 metrin kuusikko oli liito-oravan elinpiirillä, mutta käyttökelvotonta liito-oravalle (kuva 25). Sähkölinjan läntisen puolen metsän käytettävyys, perusteluna ydinreviirin avohakkuuseen jättämiselle, on itsestään selvästi täysin laho. Sähkölinjan 50 metrin leveys estää toimivan ja turvallisen kulkuyhteyden muodostumista länteen. Lisäksi lännen puoleisessa metsikössä sijaitsee todennäköisesti aivan toinen liito-orava reviiri, sillä liito-oravan Näätämäen hakkuualueen laaja käyttö osoittaa reviirin ydinalueineen ja LLP:neen muodostuneen nimenomaan hakkuualueelle. 

5.6 Kansalaisten yhtenevä kohteleminen 

LLP-rajausten pienuuden puolustelussa usein toistettu argumentti on kansalaisten yhtenevä kohtelu. Ylempänä omassa kappaleessaan (kpl 4.1) on käyty läpi, miten Näätäsuon hakkuiden tapauksessa tämänkin argumentin myötä LLP-rajauksen teossa olisi pitänyt rajata tavanomaista enemmän, ei tavanomaista vähemmän. 

5.7 Viranomaistoiminnan “linjakkuus”, muutokset eivät voi olla “tempovia” 

KESELYn luonnonsuojelulain päällikön sanallisesti argumentoimana LLP-rajauksien tulee olla linjakkaita eikä ne voi olla “tempovia”, muutokset pitää olla vapaasti lainaten “vähittäisiä, eikä siten suuria tutkimusten osoittamia rajauksia voida tehdä”. Tällä hetkellä LLP-rajauspäätökset kuitenkin ovat jo tempovia kuten yllä on todettu, yhtenevää linjaa ei ole, ja muuallakin Suomessa tutkimusten osoittamien suuntien laajuisia LLP-rajauksia on jo tehty (mm. https://liiturielokuva.kuusanluonto.fi/). Kyseisessä hakkuussa liito-oravan suojelemisen linjaa on pikemminkin tempovasti heikennetty. 

 

6. Yhteenveto ja ajatuksia seuraamuksista  

 

Perustellusti voidaan todeta, että Keski-Suomen ELY-keskus (KESELY) ohjasi liito-oravametsän hakkuut tietoisesti niin, että useita liito-oravan tiukasti suojeltuja lisääntymis- ja levähdyspaikkoja (LLP) tuhoutui ja heikkeni, sekä ummisti silmänsä hakkuun toteutuksessa tehdyille ilmiselville luonnonsuojelurikoksille. KESELY rikkoi todennäköisesti ainakin luonnonsuojelulakia (78 §, 129 §:), hallintolakia (6 § ja 31 §) ja todennäköisesti myös rikoslakia (48 luvun 5 §). Poliisin tutkittavaksi jää virkarikossyytteiden ja virka-aseman väärinkäytön tarkemmat määreet. Rikkeet tehtiin yhden viranomaisen allekirjoituksilla, mutta myös KESELYn luonnonsuojeluyksikön päällikön tiedostamana ja hyväksymänä hakkuiden suunnittelusta hakkuiden laillisuuden tarkastukseen saakka. 

 

Ilmeisien luonnonsuojelurikosten törkeyttä – mikä on rikoksen tuomion harkinnassa oleellinen asia –  nostaa luonnollisesti se, että ne ovat ympäristöhallinnon itsensä aiheuttamia hakkuiden ohjaamisen kautta ja hakkuiden tarkastuksen osalta heidän itsensä tekemiä. Myös hakkuun suorittajat rikkoivat luonnonsuojelulakia hakatessaan kaksi LLP:aa (6 ja 7) rankasti KESELYn ohjausta tuhoisammin, sekä tuhotessaan kulkuyhteyden, vaikka KESELY ummisti näille faktoille silmänsä. 

 

Törkeyttä lisää myös se, että luonnonsuojelulain valvojana KESELY loi esimerkillään metsäalan toimijoille mallin, millä voidaan “laillisesti” tuhota käytännössä kaikki muutkin liito-oravan LLP:t koko Keski-Suomesta monin eri tavoin, ilman että siitä koituu minkäänlaisia seuraamuksia, ellei poliisi, ympäristöministeriö tai oikeuskansleri puutu KESELYn toimintaan. 

 

Liito-oravan tuhoaminen, ja malli metsäalan toimijoille sallituista toimintatavoista tehtiin seuraavilla tavoilla: Räikeänä rikkeenä KESELY ohjasi hakkuisiin ja tuhosi täysin jo aikaisemmin paikannetut ja itsensäkin ilmoittamat LLP:t (3, 4 ja 5). Viranomaisen, eli minun, vuosi sitten löytämät LLP:t 6 ja 7 hakattiin pieniksi säästöpuuryhmiksi vasten KESELYn ohjausta, käytännössä tuhoten nekin täysin. KESELY kuitenkin mitätöi tekaistuin ja paikkansapitämättömin perustein selkeän luonnonsuojelurikoksen näiden LLP:jen osalta. KESELYn perustulet ettei luonnonsuojelulain rikkomusta voida todistaa LLP 6:n ja 7:n hakkuista, koska liito-oravan pesäpaikkaa ei hakkuiden jälkeen voida enää toteen näyttää – absurdisti siksi, koska ne hakattiin – mitätöi esimerkillään kaikkien Keski-Suomen LLP-havaintojen lain suojan. Antamallaan mallilla metsänhakkaajat voivat KESELYn viitoittamalla ja lailliseksi väittämällään tavalla kaataa tietokannoissa olevat liito-oravan LLP:t seurauksitta, kunhan eivät jätä itse pesäpuuta pystyyn. Täysin tietoista KESELYn hakkuiden ohjauksessa on myös se, että hakkuun koskiessa koko liito-oravan ydinreviiriä, viranomaisen ohjeistama 0,3 ha LLP-rajaus hävittää liito-oravan alueelta väistämättä Näätäsuon metsän kaltaisissa tilanteissa (LLP:t 1 ja 2). Lisäksi esimerkillään KESELY osoitti “lailliseksi” hakkuutavan, missä avohakkuu sijoitetaan suoraan kiinni liito-oravan pesäpuuhun (LLP 2 ja 9). Lisäksi KESELY osoitti, ettei liito-oravan kulkuyhteyksien säilyttämisestä tarvitse välittää käytännössä yhtään mitään, kun 70 metrin liitoväli yhden puun varassa tuomittiin lailliseksi, eikä ruokailualueiden säilyttämisestäkään tarvitse huolehtia laisinkaan, kun siihen ei ohjannut edes viranomainen itse. KESELYn hakkuiden ohjaus rikkoi tiedostetusti luonnonsuojelulakia, ja hakkuiden tarkastus suojeli luonnonsuojelurikosta. KESELY rikkoi hakkuiden tarkastuksellaan myös luonnonsuojelulain 129 §:n velvollisuutta tehdä ilmoitus poliisille esitutkintaa varten luonnonsuojelurikkomuksista ja -rikoksista. 

 

Törkeyttä tässä kokonaisuutena lisää myös se, että näissä toimissaan KESELY laiminlöi merkittävästi ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön ohjeistuksia liito-oravan huomioinnista. KESELY ei kunnioittanut myöskään luonnonsuojelulain sitovampiakaan eikä laillisesti sitovaa ohjeistusta lainkaan. KESELY ei myöskään kunnioittanut KHO-ratkaisuiden selkeitäkään suuntaviivoja liito-oravan huomioinnista, eikä mitään muutakaan lain tulkinnassa huomioon otettavaa seikkaa, kuten yllä olen perusteellisesti käynyt läpi. Kuvaavaa on, että KESELY ei noudattanut edes itse laatimaansa asiakirjaa “Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan suojelun periaatteet”” (KEHA/76032/2024). 

 

Näätäsuon hakkuissa ei ole valitettavasti kyse yksittäistapauksesta. KESELYn liito-oravan huomioimislinja käytännössä aktiivisesti hyväksyy LLP:jen tuhoamisen. Tämä johtuu siitä, että KESELYn jotkut viranomaiset ohjaavat hakkuut säännönmukaisesti Näätäsuon ohjeistuksen tavalla, jossa vain yksi LLP-rajataan n. 0,3 ha:lla, vaikka niin pienen rajauksen tiedetään hävittävän liito-oravan. Liito-oravan käyttämien loppujen LLP:jen olemassaolo tiedostetaan, mutta niiden annetaan tuhoutua avohakkuisiin. Jos KESELY kysyy hakkuuoikeuden haltijalta muista LLP:sta, niin vastaus on käytännössä 100 %:sti seuraava: “merkkejä liito-oravasta, kolopuista tai risupesistä ei löytynyt”. Satoja kyseisen kaltaisia vastauksia vanhoista liito-orava metsistä saaneena, voi vain tuumata, että joko liito-orava on kadonnut Keski-Suomesta, tai sitten niitä ei osata havainnoida, tai havainnoista ei ilmoiteta, jos edes havainnoidaan. Vastaus hakkuuoikeuden haltijoilta oli sama “ei merkkejä liito-oravasta, koloista tai risupesistä” myös niissä jokaisessa tapauksessa, joissa kävin itse hakkuu alueelta näitä kaikkia merkkejä toteamassa. Tuon hakkuuoikeuden haltijoiden hyvin tiedetysti todellisuutta vastaamattoman vakiovastauksen myötä KESELY siunaa järjestelmällisesti avohakkuut, vaikka tietää sen tuhoavan loput liito-oravan LLP:t. Tämä tapa itsessään on luonnonsuojelulain vastainen, vaikka se vaikuttaa olevan yleinen muissakin ELY-keskuksissa. 

 

KESELYn laajasta lain ohjeistuksien vastaisesta toiminnasta kertoo myös se, että liito-oravan suojeluyhdistys KeSLo on joutunut tekemään useita rikosilmoituksia ja hallintokanteluita KESELYn toimista. KESELY viranomaistoiminnan puutteisiin voi tutustua tarkemmin myös tuoreesta elokuvasta https://liiturielokuva.kuusanluonto.fi/. Viranomaisnäkökulmasta sanottuna, ja osassa elokuvassa käsiteltyjen tapauksien viranomaisena itse toimineena voin todeta, että en löytänyt elokuvasta yhtään paikkansa pitämätöntä asiaa. 

 

Usean poliisitutkinnan ollessa kesken KESELYn liito-oravametsien hakkuiden ohjauksista ja tarkastuksista, poliisin tulee ottaa huomioon, että KESELYn lausunnot hakkuiden laillisuudesta eivät vaikuta olevan luotettavia, kuten Näätäsuon esimerkki osoittaa. Poliisin tulisi kysyä asiantuntijalausunto tutkinnan alla olevista hakkuista joltain riippumattomalta taholta. 

 

Mikäli tämä KESELYn hakkuiden ohjaus 0,3 ha LLP-rajauksella katsotaan lailliseksi, asettaa se erittäin outoon valoon, käytännössä laittomiksi, niiden viranomaisten päätökset, jotka suojaavat LLP-rajauksina samankaltaisissa tilanteissa kymmenkertaisia pinta-aloja tai jopa suurempia. Yksinkertaisesti on väistämätöntä, että jompikumpi rajaustapa on laiton. Mikäli se ei ole Näätäsuon hakkuiden 0,3 ha LLP-rajausmalli, tulisi tikun nokkaan nostaa ne useat viranomaiset, jotka silloin laittomasti polkevat maanomistajan ja hakkuuoikeuden haltijan oikeuksia suojelemalla laittomasti useita hehtaareja metsää. Kuten yllä läpi käydyn kautta on selvää, usean hehtaarin LLP-rajauksille löytyy erittäin vankat laillisuusperusteet mm, EU-tuomioistuimen ja KHO-päätöksistä, lain sitovista sanoista ja ministeriöiden ohjeistuksista, joten näiden erilaisten viranomaistoimintatapojen laillisuusvertailun lopputulemasta ei pitäisi olla mitään kysymystä. 

 

Tilanne liito-oravan kiistatta tuhoavien hakkuiden ohjauksien osalta on hyvin samankaltainen kuin ilveksille, susille ja karhuille myönnetyt kannanhoidolliset kaatoluvat, jotka osoittautuivat oikeuskäsittelyissä kaikki laittomiksi. Luvat olivat yhtä selkeästi lain sanan vastaisia, kuin KESELY liito-oravan LLP-rajaukset. Näitä kaatolupia pystyttiin kuitenkin perustelemaan varmasti samoin, kuin miten KESELYn päällikkö suullisesti perustelee LLP:ja tuhoavaa ja heikentävää LLP-rajauskäytäntöään. Laittomat päätökset olivat viranomaistoiminnassa “linjakkaita” ja “niin oli ennenkin toimittu”, niissä otettiin huomioon “historian painolasti: se tapa ja jatkumo, millä kaatolupia on ennenkin annettu, miten ennenkin on toimittu”. Nämä perusteet eivät kuitenkaan kestä oikeudessa, kuten KHO-päätökset ovat KESELYn LLP-rajauskäytännön osalta jo osoittaneet. Oikeusvaltio ei toimi, jos lain kirjainta, vahvimpia laintulkintaohjeita ja KHO:n päätöksiäkään ei viranomaistoiminnassa kunnioiteta. Jos liito-oravaa ei haluta suojella kuten nyt KESELYssä tehdään, tulisi ensin muuttaa lakia. 

 

Mainittakoon loppuun lyhyesti myös kysymyksestä, josta jokainen KESELYn liito-oravatouhusta minulta kuullut on kysynyt: “Miksi he noin tekevät, maksaako niille joku?”. Ei minun tietääkseni. Mitään siihen viittaavaa en ole ainakaan havainnut. Kyseisen kaltaiseen viranomaisten toimintaan riittänee syyksi ryhmäpaineeseen mukautuminen, sekä osaltaan usein esihenkilöiltä ja ministeriöstä tuleva tuen ja selkeiden ohjeiden puute. Viranomaiselle LLP-rajauksen teko yksin maastossa maanomistajan, hakkuuoikeuden haltijan ja usein metsäyhtiön luonnonsuojeluasioista vastaavan edustajan läsnä ollessa luo kohtuullisen paljon painetta takertua LLP-rajauksen mietinnässä usein esiin tuotavaan Tapion neuvontamateriaalin sanaan pesäpuun välittömästä lähimetsästä. Mahdollisimman pienelle LLP-rajaukselle saa tukea maastossa, ja liito-oravan elinmahdollisuudet säilyttävä rajaus herättää voimakasta vastustusta, joskus jopa ELYn luonnonsuojeluyksikön päällikössä. Asiassa vaikuttanee ehkä suuresti myös se, että luonnonsuojelurikoksista kiinni jäämisen riski on olematon, Ilmeisesti varsinkin luonnonsuojeluviranomaiselle. 

 

 
kuva 28. Lain tiukasti suojaamat liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat ovat luonnonsuojeluviranomaisesta riippuen usein täysin vailla käytännön suojaa, joskus kuitenkin kohtuullisen suojattuja. Suurin osa LLP-hakkuista hoidetaan ilman viranomaiskontrollia, jolloin ne ovat lähes 100 %:sti tuhon omia. Rakennettu järjestelmä on liito-oravan suojelun kannalta yhtä täynnä papanaa, kuin allekirjoittaneen kämmen ja johtaa lähitulevaisuudessa liito-oravan katoamiseen metsätalousalueilta. Järjestelmä on erittäin toimiva vain avohakkuuteollisuuden kannalta. 

 

Jaakko Junikka, biologi, FT 

 

  

 

 

Liite 1. palautetta KESELYn sisältä mm. liito-oravan kanssa tehdystä työstäni. Kuvakaappaus suosituksesta työhakemukseeni.