Blogin avaus ympäristöhallinnon toteuttamasta liito-oravan suojelemattomuudesta

Yksi syy tämän paljastusblogin kirjoittamiseen on se, että valtion hallinnon tulee olla läpinäkyvää ja avointa. Lisäksi kirjoitan oikeusvaltioperiaatteiden mukaisesti, ja moraalisesta närkästyksestä. Toimin noin 5 vuotta Keski-Suomen ELY-keskuksessa ympäristöhallinnossa, ja koen että liito-oravan suojelun osalta on pilliin puhaltamisen paikka.

Jo useampi vuosi sitten eräässä ympäristöhallinnon sisäisessä väännössä hakkuiden vaikutuksesta liito-oravan pesäpaikkoihin, jouduin tilanteeseen missä arvostamani kollega sanoi minulle kahden kesken, että näissä hommissa vaan joutuu joskus myymään itsensä. Hetkeä aikaisemmin esihenkilöni ja ympäristöjuristin toimesta minulta edellytettiin, tosin epäsuorasti ilmaisten, valehtelua hallinto-oikeudelle hakkuiden vaikutuksesta lain tiukasti suojaamiin liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin. Asiantuntijana oikeudelle antamani analyysin lopputeksti kun oli jo valmiiksi kirjoitettu: “Lisääntymis- ja levähdyspaikat eivät heikkene”. Tämän valmiin “totuuden” eteen minun odotettiin kirjoittavan tutkimustiedon pohjalta puoltava analyysi, vaikka tutkimukset osoittivat päinvastaista. Vastasin kollegalleni, että minä en itseäni myy, enkä luontoa. Koska asiat eivät korjaantuneet muita väyliä, itseni ja luonnon myymättömyys vaatii tämän blogin kirjoittamisen.

Liito-oravan suojelu on keisari ilman vaatteita. Näin ainakin Keski-Suomen ELY-keskuksessa, ja tietääkseni useimmissa muissakin ELY-keskuksissa. Kuitenkin eri virkamiesten toiminta liito-oravan suojelemisessa vaihtelee massiivisesti myös Keski-Suomessa, mikä osaltaan kertoo liito-oravan suojelun hallinnollisesta sotkuisuudesta. Toiset uskaltavat toteuttaa paremmin lain kirjainta, sen sitovia ja ohjaavia tulkintaohjeita, ministeriöiden ohjeistuksia sekä KHO-päätöksien suuntaviivoja, ja rajaavat liito-oravan lain tiukasti suojelemat lisääntymis- ja levähdyspaikat (LLP:t) siten, että liito-orava voi kohtuullisesti selviytyä. Kuitenkin ilmeisesti useimmat virkamiehet esihenkilöitä myöten määräävät muodostamaan LLP:t siten, että liito-oravat käytännössä tapetaan, yleisesti mutta hiljaisesti hyväksytyn tavan mukaisesti. Ainoa hyötyjä tästä ympäristöhallinnon hyväksymästä liito-oravien tappamisesta on avohakkuuteollisuus. Laittomuus on yhtä selkeää, kuin oli aikaisemmat KHO:ssa kaatuneet suurpetojen kannanhoidolliset kaatoluvat.

Tulen blogissani esittelemään liito-oravaan liittyviä päivänvalolle arkoja ympäristöhallinnon kiemuroita yksittäistapausten kautta. Ajattelin ensin kirjoittavani lyhyesti erillisiä tekstejä kohta kohdalta, mutta jouduin avaamaan kaiken kerralla poliisille rikosilmoituksen lausuntona, sekä hallintokanteluna eduskunnan oikeusasiamiehelle. Pitkään kirjoitukseen, jonka julkaisen seuraavaksi, johti se, että sain luettavaksi ELY-keskuksen muistion erään liito-oravahakkuun laillisuuden tarkastuksesta. ELYn muistion myötä oli selvä, että minun on lausuttava törkeästä ELYn luonnonsuojelulain päällikön ja hänen alaisensa toiminnasta suoraan poliisille jo tehdyn rikosilmoituksen lausuntona. Hakkuut ohjattiin alun alkaen ELY:n toimesta joillekin virkamiehille yleisen tavan mukaisesti ja tietoisesti siten, että useat lain tiukasti suojaamat LLP:t tuhoutuivat. Sen jälkeen hakkuut suoritettiin vielä huomattavasti ELYn ohjausta huonommin, luonnonsuojelulakia yhä lisää rikkoen. Tästä huolimatta ELY-keskus hakkuiden laillisuuden tarkastuksellaan suojasikin ympäristörikosta, luonnon sijaan. Lausuntoni rikosilmoitukseen on pitkä ja perusteellinen, koska halusin tehdä poliisille asian niin selväksi kaikkine laintulkinnan haaroineen, ettei millekään selittelyille jää sijaa.

Tapauksessa rikottiin ministeriöiden oppaiden ohjeita kohta kohdalta, KHO-päätöksien linjauksia, EU-tuomioistuimen sitovia määräyksiä ja lain tulkinnan löysimpiäkin ja vanhentuneita tulkintakantoja. Erikoista ja merkittävää asiakokonaisuudesta tekee se, että tapaus ei ole kovinkaan harvinainen poikkeus, vaan ennemminkin valtavirtaa ympäristöhallinnossa, vaikka huomattavia poikkeuksia yksittäisten virkamiesten toiminnassa onneksi löytyy.

Liito-oravan huomioinnissa tapahtuvan viranomaistoiminnan massiivisen vaihtelun myötä on väistämätöntä, että ympäristöhallinnossa jotkut rikkovat lakia, ja tätä tapahtuu tuon tuosta. Samankaltaisissa tilanteissa toinen virkamies on säästänyt avohakkuilta 5 ha ja toinen 0,3. Pienelläkin lain tarkastelulla on selvää, että 0,3 ha rajaukset eivät ole laillisia, mutta silti lain rikkojat ovat enemmistössä.

Tulen blogissani seuraamaan kuinka poliisi tutkii asiaa ja kuinka oikeusasiamies reagoi hallintokanteluuni. Raportoin myös, kuinka Keski-Suomen ELY-keskus reagoi, kun rikosilmoituksen lausunnossani paljastin todisteiden kanssa hakkuun suorittajien rikkoneen lakia, vaikka ELY siltä jo kertaalleen ummisti luonnonsuojelulain vastaisesti silmänsä. Lisäksi julkaisen avoimen kirjeen ympäristöministeriölle ja ELY-keskuksille liito-oravan suojelun ammottavista epäkohdista, epäkohtien korjausehdotuksien kera. Tulen olemaan asiasta yhteydessä myös mediaan.

Kirjoitan myös ns Kuusan vanhan metsän (https://vanhametsä.kuusanluonto.fi) hallinto-oikeuskäsittelyn vaiheista hiukan uutta tietoa, jota hallinto-oikeuteen asti ei ELYstä haluttu välitettävän. Valaisen liito-oravaan liittyvää ympäristöhallinnon liito-oravan tuhoavaa toimintatapaa myös muutaman muun esimerkkitapauksen myötä.

Etenkin Keski-Suomen ELY-keskuksen kyseenalaisesta liito-oravan huomionnista, ja laajemminkin liito-oravan suojelun ammottavista epäkohdista on hetki sitten tehty ansiokas dokumentti “Liiturin puolustus. "Suojellun" oravan suojaton metsä” https://liiturielokuva.kuusanluonto.fi/. Suosittelen dokumenttia lämpimästi. Dokumentissa esitettyjen joidenkin tapausten kanssa virkamiehenä toimineena, voin kertoa, etten löytänyt dokumentista ainuttakaan asiavirhettä.

Ympäristörikokset tunnetusti kannattavat, koska niistä erittäin harvoin seuraa edes esitutkintaa, saati tuomiota. Tuomiot taas saattavat olla niin lieviä, että rikos kannattaa vaikka siitä joutuisi tuomiolle. Kokemukseni ympäristöhallinnosta nostavat esiin kysymyksen, kuinka isossa roolissa luonnonsuojelurikosten kannattavuudessa saattaa olla itse ympäristöhallinto, joka ei seuraavan blogikirjoitukseni osoittamana välttämättä ilmoita lain vaateesta huolimatta poliisin esitutkinnalle luonnonsuojelurikoksia edes päivän selvissä tapauksissa. Luonnonsuojelurikos kannattaa aina, mutta kannattaako se varsinkin luonnonsuojeluviranomaisen tekemänä?

 "Älä näe pahaa, älä kuule pahaa, älä puhu pahaa." Onneksi yhdellä apinalla on kädet toisaalla.

• Jaakko Junikka, biologi, FT