Osa 2 / 3 _ Keski-Suomen ELY-keskus ohjasi liito-oravametsän hakkuun tietoisesti liito-oravan lisääntymispaikkoja hävittäen ja sulki silmänsä hakkuissa toteutetuille luonnonsuojelurikoksille. Lausunto rikosilmoitukseen (5680/R/29196/24) ja hallintokantelu oikeusasiamiehelle

2.4 Pinta-alan riittämättömyys heikensi LLP-rajauksen 

Monin tieteellisin tutkimuksin on yhtenevästi todettu, että liito-oravanaaraas tarvitsee metsäisillä elinpiireillään usean hehtaarin verran varttunutta metsää tai LLP:jen asuttunapysyvyys vähenee jyrkästi, eli LLP:t heikkenevät lain vastaisesti. Tutkimukset ovat asiassa täysin yksimielisiä, ja tieteellistä näyttöä tästä voi pitää erittäin kiistattomana kuten tuore väitöskirja osoittaa (2023 Wistbacka). Kuten todettua, liito-oravan ekologian, eli tieteellisen tiedon, tulisi olla lain tulkinnassa, eli LLP-rajauksen suuruuden määrittämisessä, määräävin tekijä. Näin on linjanneet lain selvät kirjaimet, EU:n tuomioistuin, Suomen KHO sekä saman toteaa myös KESELYn työtä ohjaavan ympäristöministeriön Direktiiviopas.  

 

Liito-oravatutkimuksien sanoma tarpeellisesta LLP-rajausten pinta-alasta on informointini kautta erittäin tuttu asia KESELYn viranomaisille. Lisäksi tutkimuksien sanomasta on tiedotettu ELY-keskuksia Liito-orava LIFE:n kautta tutkimuskatsauksella (lähetettävissä tarvittaessa), ja tietoa tutkimuksista on välittynyt muistakin lähteistä. 

 

Tarkastellaan yhden tutkimuksen kautta miten Näätäsuon hakkuiden ainoan LLP-rajauksen heikkenemistä tapahtui riittämättömän LLP-rajauksen pinta-alan takia. Tutkimus “Ineffective enforced legislation for nature conservation: A case study with Siberian flying squirrel and forestry in a boreal landscape” (Santangeli ym 2013) tutki ns. vanhan mallisien, aikoinaan ELY-keskusten tekemien LLP-rajauksien toimivuutta, ja totesi ne täysin toimimattomiksi suojaamaan LLP:ja. Osaltaan tästä syystä liito-oravan huomioimisen ohjeistuksia 2016 muutettiin paremmiksi (Tapion neuvontamateriaaliksi). Näätäsuon hakkuissa ainoa rajattu LLP 1 (LLP 2 kolohaapa saattoi jäädä vahingossa rajauksen sisälle) rajattiin kuitenkin KESELYn toimesta vanhan ohjeistuksen linjauksia huonommin. Myös säästettyjen kulkuyhteyksien laatu on huonompaa, kuin vanhan mallin toimimattomaksi todetussa ohjeistuksessa. 

 

Tutkimuksessa liito-oravan LLP:n heikkenemistä tutkittiin ennen ja jälkeen hakkuiden suhteessa liito-oravalle soveltuvan metsän määrään. Ennen hakkuita metsää oli 200 metrin säteellä LLP:sta keskimäärin 6,1 ha ja hakkuiden jälkeen 3 ha. 100 m säteellä vastaavat lukemat olivat 2,1 ja 0,7 ha. Tämän myötä liito-oravan LLP:n ekologinen toimivuus heikkeni ilman pienintäkään epäilystä rajusti (kuva 15). Kuvan mustat ympyrät ovat hakkaamatta jätetyistä kontrollimetsistä ennen ja jälkeen hakkuiden (x-akseli). Niissä liito-oravan säilymistodennäköisyys (y-akseli) LLP:lla pysyi muuttumattomana. Valkoiset ympyrät edustavat hakattuja liito-oravametsiä ennen ja jälkeen hakkuiden. Hakkuiden myötä LLP:n ekologinen toimivuus heikkeni 90:stä reiluun 20 %:iin. Näätäsuon hakkuiden osalta tilanne säästetyn metsän määrällä mitattuna on vielä heikompi, kuin mitä tutkimuksen metsissä, joissa LLP-rajaukset siis tehtiin vanhalla ohjeistuksella. Näätäsuon hakkuissa liito-oravalle soveltuvaa metsää säilyi 100 m säteellä noin 0,5 hehtaaria (tutkimuksessa keskimäärin 0,7). Jo pelkän pinta-alan puolesta voi siis päätellä, että ainoan säilytetyn LLP-rajauksen myötä Näätäsuon metsikössä liito-oravan säilyvyys heikkeni erittäin reilusti, noin 90 %:sta ehkä reiluun 10 %:iin. LLP:n asuttuna pysyvyys on nyt muita tekijöitä tarkasteluun mukaan otettaessa lähellä nollaa, koska myrskytuhot ovat kaataneet todennäköisesti suuren osan LLP:n puista, ruokailualueita ja kulkuyhteyksiä ei käytännössä ole lainkaan. 

 

 
Kuva 15. Valkoiset ympyrät ennen ja jälkeen hakkuiden osoittavat liito-oravan säilymistodennäköisyyden tipahtaneen 90 %:sta reiluun 20 %:iin – mikä vastaa LLP:n heikentymistä – liito-oravaystävällisemmissä hakkuissa kuin Näätäsuon hakkuut (Santangeli ym 2013). Mustat ympyrät osoittavat tilanteen kehittymisen hakkaamattomista metsistä. Tämäkin tutkimustulos on ollut KESELYn tiedossa hyvin, mutta silti hakkuut ohjattiin tutkimuksen tilannetta selvästi tuhoisammin. 

 

Direktiiviopas: 

 

“Tutkimuksissa [pinta-alan suhteen tutkittuna] on osoitettu, että tähänastiset suojelukäytännöt eivät ole turvanneet monien liito-oravan elinpiirien ja lisääntymis- ja levähdyspaikkojen säilymistä asuttuina [...] Elinpiirin on tarjottava pesäpaikkojen lisäksi ravintoa ja kasvillisuuden antamaa suojaa pedoilta ja sääoloilta, jotta talven yli selviäminen on mahdollista, ja jotta naaras on keväällä riittävän hyvässä kunnossa lisääntyäkseen. [...] Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja sisältävillä alueilla voidaan tehdä metsälain mukaisia pesä-, ravinto- ja suojapuut säästäviä kasvatushakkuita (ei kuitenkaan avohakkuuseen tähtäävinä alaharvennuksina), joiden suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- ja heikentämiskielto.”  

 

Näätäsuon metsikkö oli tiedetysti useita LLP:ja sisältävä, joten Direktiivioppaan mukaan avohakkuuta ei olisi tullut suorittaa vaan harvennushakkuu (kasvatushakkuu) LLP:t säilyttäen harventamattomina. Huomattava kuitenkin on, että harvennushakkuiden vaikutuksista LLP heikentymiseen ei ole juuri tutkimuksia. 

 

“Naaraiden elinpiirin ydinosien, joilla yksilö viettää suurimman osan aikaansa, on yhdessä tutkimuksessa todettu olevan keskimäärin 0,9 ha ja yhdellä yksilöllä on keskimäärin 3,9 ydinosaa elinpiirillään.” 

 

Ydinosan pinta-ala on yhteensä keskimäärin siis 3,5 ha. Ydinosien alueilla, joilla liito-orava viettää suurimman osan ajasta, täytyy olla myös todennäköisesti useita hakkuilta säästettäviä LLP:ja, ja ydinosilta liito-oravan tarvitsemat elementit tulee säilyttää, mikäli ekologisesta toimivuudesta halutaan pitää lain tulkintalinjojen mukaisesti kiinni. Tämän perusteella avohakkuilta olisi tullut säästää ainakin ydinalueet, eli noin 3,5 ha. Tämä on suunnassa liito-oravatutkimusten kanssa, mutta pienempi pinta-ala, kuin mitä ne yhtenevästi osoittavat. 

 

Direktiiviopas tuo esiin liito-oravaan liittyviä oikeustapauksia, joissa asiaa tutkitaan usein pinta-alan suhteen. Käyn ne läpi alla erillisessä kappaleessaan (2.1.), koska oikeustapauksien tulisi ohjata ELY-keskusten laintulkintaa. Myös KHO ohjaa usean hehtaarin säilyttämiseen. 

 

Tapion neuvontamateriaali: 

 

“Tutkimuksen mukaan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ympäristössä tehtyjen avohakkuiden määrä vaikuttaa siihen, millä todennäköisyydellä lisääntymis- ja levähdyspaikalta löytyy hakkuiden jälkeisinä vuosina merkkejä liito-oravasta.” 

 

Myös Tapion neuvontamateriaali tuo esiin avohakkuiden, metsäisen pinta-alan pienentymisen, vaikuttavan liito-oravan LLP:jen asuttuna pysymiseen. Lisäksi oppaan tietolaatikossa sivulla 9 opastetaan Näätäsuon hakkuiden kaltaisessa tilanteessa toimimiseen, kun metsässä on useita LLP:ja. Tietolaatikko ohjaa jokaisessa kuudessa kohdassaan pois laajamittaisesta avohakkuusta ja opastaa vaihtoehtoisista harvennushakkuutavoista. Jopa siis Tapion neuvontamateriaali, jota KESELY käyttää ohjeistuksissaan, opastaa Näätäsuon hakkuiden kaltaisessa tilanteessa kaikkien LLP:jen säilyttämisen lisäksi liito-orava huomioivien harvennuksien suuntaan. KESELY ohjeistus rajauksen pinta-alankin suhteen on ollut siis merkittävästi huonompi, kuin ministeriöiden LLP-rajausta ja hakkuutapaa linjaavat oppaat ohjeistavat. 

 

KHO-käsittelyt pinta-alan suhteen 

Direktiivioppaassa on käyty läpi oikeustapauksia seuraavasti: 

 

“[KHO:n] päätöksissä on useasti todettu, että lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentämis- ja hävittämiskiellon toteuttaminen tulee arvioida tapauskohtaisesti ja että ekologisten vaatimusten (lajin lisääntymiselle välttämätön osa elinympäristöstä) tulee olla lähtökohtana heikentämis- ja hävittämiskiellon toteutumisen arvioinnissa. [...] KHO on kommentoinut päätöksessään (2014:13) pienialaisuutta ja samalla myös ekologista toimivuutta seuraavasti: ”liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittämis- ja heikentämiskiellon turvaamiseksi – – tarkoitetun alueen on oltava pikemminkin laaja kuin liian suppea” 

 

Ekologisen vaatimusten osalta pinta-alan suhteen yhtenevää tietoa tarjoaa tutkimukset, joiden selvä sanoma on, että LLP:n asuttuna pysyminen tarvitsee useamman metsäisen hehtaarin säilyttämisen. 

 

(KHO:2003:38) “hakkuu vain harvoine jäljelle jäävine säästöpuineen merkitsee liito-oravan suojelun kannalta liian suurta yhtenäistä avohakkuuta, joka ulottuisi liito-oravan ydinoleskelualueiden välittömään tuntumaan, laajentaisi haitallisesti kuvion eteläpuolella olevaa aikaisempaa avohakkuualuetta ja saattaisi hakkuun ulkopuolelle jätettävän lukuisia kolopuita sisältävän alueen alttiiksi myrskytuulille. Tällainen hakkuu aiheuttaisi siten liito-oravan lisääntymispaikkojen heikentymistä tai häviämistä.” 

 

Tämän KHO-linjauksen suorempi tulkinta pätee parhaiten Näätäsuon hakkuissa parhaiten säilyneisiin LLP:hin 8, 9 ja 10, joissa avohakkuu ulottui suoraan kiinni ydinoleskelualueen ytimeen. Kyseisen KHO päätöksen valossa Näätäsuon hakkuut ovat selkeän laittomat näiden parhaiten säilyneidenkin LLP:jen osalta. Sanoma on vielä selkeämpi, kun KHO päätöksen kautta arvioidaan ainoan LLP-rajauksen laillisuutta (LLP:t 1 ja 2). 

 

Lisäksi huomioitavaa on KHO:n maininta ydinoleskelualueiden turvaamisesta avohakkuilta. Direktiivioppaan mukaan naaraalla ydinoleskelualueiden pinta-ala on keskimäärin 3,5 ha, josta KESELY jätti rajauksella pystyyn kymmenyksen. 

 

(KHO 4.2.2015/269) “ELY-keskuksen päätöksen mukaisen kulkuyhteyden [10 m leveä ja 200 m pitkä] ja saarekkeen yhteenlaskettu pinta-ala oli alle 0,5 ha. KHO katsoi, että pelkän kapean kulkuyhteyden määrittäminen ei tässä tapauksessa riittäisi turvaamaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan säilymistä.” 

 

Selkeä viesti tästä KHO-linjauksesta on, että 10 m leveä kulkuyhteys katsottiin riittämättömäksi. Tässä tapauksessa kulkuyhteys radikaalisti heikompi. Yhteys koostuu siemenpuumänniköstä ja heikoimmalta kohdaltaan 1:n puun varassa 70 metrin liidolla ylämäkeen (kuva 19). Kulkuyhteyksien tuhoamisesta tarkemmin alempana. Lisäksi 0,5 ha rajaus, mukaan laskettuna kulkuyhteys, ei ole riittävä. Tässä tapauksessa rajaus on vielä pienempi, ja jäljelle jäänyt toinen pieni metsäsuikale on liito-oravalle huonosti soveltuvaa mäntymetsää. Selvä siis on, että Näätäsuon hakkuut ovat laittomat tämänkin KHO-tapauksen näkökulmasta. 

 

KHO (2014:13) katsoi, että 3,7 ha LLP rajaus oli liian suuri, mihin kuitenkin Direktiivioppaan mukaan  “olennaisena syynä se, että rajauksessa oli mukana mäntymetsää.” 

 

KHO myös totesi, että 1 ha ei ollut tarpeeksi LLP-rajaukseksi, koska 1 ha  

“metsä avohakattaisiin alueen ympäriltä kahta yhteyskäytävää lukuun ottamatta. Tämän seurauksena metsikkö altistuisi myrskytuulille, mikä saattaisi johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentämiseen, ja olisi vastoin varovaisuusperiaatetta. [...] Kyseisen tapauksen käsittelyssä 

“Hallinto-oikeus katsoi myös, että “kysymykseen tulee vähintäänkin useamman hehtaarin kokoinen yhtenäinen metsäalue, kun otetaan huomioon sekä liito-oravaa koskevat tutkimukset että korkeimman hallinto-oikeuden viimeaikainen ratkaisukäytäntö.” 

 

Se, että 3,7 ha oli KHO:n linjauksen mukaan liian suuri rajaus, ei tarkoita sitä, että se olisi ollut liian suuri rajaus mikäli rajaus olisi ollut kaikkiaan liito-oravalle soveltuvinta kuusivaltaista sekametsää, kuten Näätäsuon hakkuiden metsikkö oli. Hämeen ELY-keskus, jolle asia palautettiin, ei kuitenkaan katsonut voivansa rajausta juurikaan pienentää, ja lopputuloksena METSO-suojeluohjelmaan päätyi 3,3 hehtaarin alue (HAMELY/294/2016, https://www.kuusanluonto.fi/dokut/LO-suojeluopas_0924.pdf). Siis pinta-alaltaan kymmenkertainen alue verrattuna siihen, mikä KESELYn viranomaisten mukaan on laillinen.  

 

Erityisesti huomioitavaa on, että hallinto-oikeus on lausunut KHO:n ratkaisukäytäntöjen viittaavan useamman hehtaarin säilyttämiseen. Tätä KHO linjauksien tulkintaa KESELY ei LLP-rajauksissaan ole yleisesti ottaen toteuttanut lainkaan. 

 

KHO-tapaukset 2014:13 ja 2015:269 tuodaan esiin myös Tapion neuvontamateriaalissa. 

 

KHO-tapaukset 2014:13 ja 2015:269 tuodaan esiin myös Tapion huomioon ottamismateriaalissa. 

 

Löysimmät vanhat tulkintakannat tarpeellisesta pinta-alasta 

Tilannetta täysin selväksi tehdäkseni, käsittelen seuraavaksi lain löysimpää tulkintaa. Siteeraan KESELYn ympäristöjuristia: 

 

“Lakia luonnonsuojelulain muuttamiseksi koskevassa hallituksen esityksessä (HE 76/2003 vp) on muun ohella todettu, että luontodirektiivin liitteen lajien osalta käytännön ongelmia on aiheutunut liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojelusta tilanteissa, joissa useita lisääntymis- ja levähdyspaikkoja sijoittuu lähekkäin saman maanomistajan omistamalle alueelle. – – Esityksessä on huomautettu, että useimmiten tällaisen useista lisääntymis- ja levähdyspaikoista koostuvan alueen suojeleminen ei edellytä alueen täydellistä rauhoittamista. Muun muassa rajoitettu metsänkäyttö osalla aluetta on useassa tapauksessa mahdollista.” 

 

Jo vuonna 2003 on siis pohdittu Näätäsuon metsikön hakkuiden kaltaisessa tilanteessa metsän täydellisen rauhoittamisen mahdollisuutta ja tiedostettua on ollut , että hakkuut voidaan suorittaa vain rajoitetusti, ilman laajaa avo-/siemenpuuhakkuuta, liito-orava tarkkaan huomioiden. 

 

“Maa- ja metsätalousministeriön asettaman liito-oravatyöryhmän muistiossa (työryhmämuistio MMM 2002:21) esitettiin, että uudistushakkuussa jätetään hakkuun ulkopuolelle liito-oravan pesäpuun ympäriltä keskimääräistä puun pituutta säteeltään vastaava ympyrä [...] Yhdellä liito-oravayksilöllä on tutkimusten mukaan keskimäärin puolisen tusinaa pesäpuuta [...] Yhden liito-oravayksilön kaikkien pesäpuiden yhteenlaskettu suojeluala vastaa siten noin yhtä hehtaaria, kun suojelualat ovat toisistaan erillisiä.” 

 

Jopa metsätalouden etuja ajavan MMM:n työryhmä on jo ennen tutkimustiedon kertymistä ehdottanut Näätäsuon hakkuiden kaltaisessa tilanteessa säästettäväksi alueeksi noin 1 ha. KESELY katsoi säästettävän alueen olevan sopiva 0,3 hehtaarissa. 

 

Mikäli KESELYn ohjeistusta olisi noudatettu, ja rajattu liito-oravan kolmen LLP:n suojaksi yhteensä noin 0,9 hehtaaria erillisinä rajauksina avohakkuiden keskelle, olisi sekin kaikkien lain tulkintamateriaalien perusteella ollut laiton. 

2.5 Myrskynkestävyyden puute heikentää ja hävittää LLP:t 

Kaikissa liito-oravan huomioimismateriaaleissa painotetaan huolehtimaan LLP-rajausten, ruokailualueiden ja kulkuyhteyksien myrskynkestävyyttä. Näätäsuon hakkuissa siitä ei huolehdittu. 

 

 

Kuva 16. Ainoan LLP-rajauksen (LLP 1) myrskynkestävyys on ollut odotetusti olematon. Muutaman kuukauden jälkeen hakkuista rajauksen puista on kaatunut melkein puolet. Rajauksen alueella oli myrskytuhoja jo ennen hakkuita, minkä viranomainen mainitsi muistiossa (KESELY/504/2023. Muistio 15.9.2023), joten LLP:n lisäheikentyminen myrskytuhojen seurauksena ei ole tullut viranomaiselle yllätyksenä. Syysmyrskyjen jäljiltä on todennäköistä, että rajauksen puita on kaatunut reippaasti lisää. 

 

Direktiiviopas kertoo KHO-tapauksista, joissa myrskynkestävyyden puutteen takia huomattavasti Näätäsuon LLP-rajausta laajemmat LLP-rajaukset eivät ole olleet laillisia niiden pienuuden takia. 

 

KHO (2014:13): 1 ha ei riitä kulkuyhteyksineen, koska “metsikkö altistuisi myrskytuulille, mikä saattaisi johtaa lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentämiseen, ja olisi vastoin varovaisuusperiaatetta.“ 

 

KHO [2003:38) “avohakkuuta, joka ulottuisi liito-oravan ydinoleskelualueiden välittömään tuntumaan [...] saattaisi hakkuun ulkopuolelle jätettävän lukuisia kolopuita sisältävän alueen alttiiksi myrskytuulille. Tällainen hakkuu aiheuttaisi siten liito-oravan lisääntymispaikkojen heikentymistä tai häviämistä” 

 

KHO-tapausten kautta on siis selvää, että avohakkuun reunaa ei saa ulottaa ydinoleskelualueiden, eli LLP-rajausten välittömään tuntumaan, varsinkaan myrskytuhoalttiissa maaperässä. Näätäsuon hakkuissa tämän suuntaisesti tehtiin sen ainoan LLP:n kohdalle, mihin rajaus vaivauduttiin tekemään. Lisäksi samana vuonna pesintään käytetty kolohaapa jätettiin suoraan avohakkuuseen kiinni. Asian laittomuudesta ei voi erehtyä. 

 

Tapion neuvontamateriaali: 

“Avohakkuualueella olevat lisääntymis- ja levähdyspaikan puut sekä kulkuyhteyspuut voivat altistua koville tuulille ja kuuset heikentyessään myös hyönteistuhoille. Puiden kaatuminen myrskyssä tai kuivuminen pystyyn heikentää lisääntymis- ja levähdyspaikkaa [...] Jos lisääntymis- ja levähdyspaikka jää kokonaan avohakkuun ympäröimäksi saarekkeeksi, myrskynkestävyyteen ja kulkuyhteyksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota [...] Uudistushakkuualueilla lisääntymis- ja levähdyspaikan suojapuuston määrässä otetaan huomioon tuulenkaatojen riski siten, että pesä- ja ruokailupuissa liikkuvat liito-oravat eivät jää vaille kuusten suojaa, vaikka tuuli kaataisi lisääntymis- ja levähdyspaikan reunasta puita.“ 

 

KESELYn ohjeistus hakkuista rikkoo selvästi KHO-päätöksiä sekä ELYjä ohjaavan YM:n ja MMM:n oppaita myös myrskynkestävyydenkin osalta. 

 

Muistiossaan hakkuiden tarkastuksesta KESELY ei LLP-rajauksensa massiivisia myrskytuhoja mainitse, mutta ilmeisesti piilottelee niitä. Kuva muistion LLP:sta 1 on otettu siitä ainoasta kulmasta, jossa LLP:n heikentäneet myrskytuhot saadaan piilotettua kumpareen taakse (kuva 17). 

 
 

Kuva 17. KESELYn maastomuistion (3.10.2024. KESELY/1991/2023) kuva LLP:sta 1 ja 2 on otettu ainoasta suunnasta, josta merkittävästi LLP:ja heikentäneet myrskytuhot (kuva 16) eivät tule ilmi. Samoin on toimittu kulkuyhteyttä esittävän kuvan osalta, jättämällä kulkuyhteyden täysin katkaiseva avohakkuukaistale kuvista ja teksteistä pois. Viranomaisten toiminta ei täytä hallintolain eikä luonnonsuojelulain vaateita, mutta täyttää rikoslain pykälän. 

2.6 Kulkuyhteyksien tuhoaminen 

Toimivien kulkuyhteyksien säilyttämisen välttämättömyys LLP:n heikentymättömyydelle mainitaan itsestäänselvyytenä jokaisessa liito-oravaohjeistuksessa. Hyvin paljon Näätäsuon hakkuiden kaltaisissa tilanteissa 10 m leveä metsäinen käytävä on katsottu KHO:n (4.2.2015/269) toimesta laittomaksi. Nyt jätettiin kulkuyhteydeksi avohakkuu (kuva 18, 19 ja 20), missä puiden väli on 70 metriä ylämäkeen. Luonnonsuojelulain rikkomisesta ei voi erehtyä – paitsi itse ohjaamansa hakkuun laillisuutta itse valvova KESELY. 

 

 

Kuva 18. Liito-oravan tärkein ja käytännössä ainoa kulkuyhteys LLP 1:ltä muodostui itään ja koilliseen kohti kuvan vanhaa metsikköä. Kulkuyhteys muodostettiin yksittäisistä männyistä, jotka tosin jätettiin loivan ylämäen kera 70 metrin etäisyydelle toisistaan ennen metsää. Liito-orava ei pysty liitämään 70 metrin matkaa. Maaperä on myrskytuhoille kohtuullisen altis myös mäntyjen osalta, koska siemenpuumäntyjä oli syksyyn mennessä jo kaatunut. Tästä huolimatta KESELYn viranomainen ja luonnonsuojeluyksikön päällikkö hakkuiden laillisuuden tarkistaessaan väitti räikeästi ministeriöiden ohjeiden, KHO-tuomioiden ja liito-oravan ekologian vastaisesti tätä kulkuyhteyttä toimivaksi ja lailliseksi: “Kulkuyhteys todettiin maastokäynnillä toimivaksi [...] kuviolle oli jätetty riittävä kulkuyhteyspuusto idän, lännen ja etelän suuntaan “ (KESELY/1991/2023). Onko tämä toteamus vain “lain tulkintaa” -jonka tosin viranomaiset tietävät olevan lain vaatimin perustein, ja niiden löysimpienkin tulkintaohjeiden mukaan täysin mahdoton perustella-, vai luonnonsuojelulakia rikkovaa mielivaltaa? 

 

Kulkuyhteyden puute etelään ja pohjoiseen, ja merkittävä heikkous lännen suuntaan oli viranomaisen tiedossa hänen itsensä asiasta kirjoittaen (KESELY/504/2023 Muistio 15.9.2023). Kulkuyhteydeksi koilliseen ja itään jätettiin kuitenkin vain kuvan 18, 19 ja 20 osoittama avohakkuun katkaisema aukko. 

 

Direktiiviopas: 

“Lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentämisen välttäminen edellyttää, että [...] tarvittavat kulkuyhteydet säilytetään liito-oravalle soveltuvina. [...] ekologisen toimivuuden edellytyksestä seuraavat mm. [...] riittävien kulkuyhteyksien suojeleminen osana lisääntymis- ja levähdyspaikkaa. [...] Kulkuyhteyksinä voi olla paitsi varttuneita metsiä, myös nuoria, puustoltaan yli 10 m korkeita metsiä sekä riittävästi puita kasvavia siemenpuukuvioita [...] Keinotekoisten kulkuyhteyksien (esim. avoimelle alueelle pystytetyt pylväät) toimivuudesta ei toistaiseksi ole mitään näyttöä. 

 

KHO on toisessa päätöksessään (4.2.2015/269) ottanut kantaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan ja siihen liittyvän kulkuyhteyden riittävyyteen. Siinä KHO katsoi, että metsänkäyttöilmoituksen mukaiselta alueelta (pinta-ala noin 1,4 ha) hakkaamattomaksi jätettävä metsäsaareke ja kulkuyhteys [10 m leveä käytävä] (yhteispinta-ala alle 0,5 ha) ei riittäisi turvaamaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan säilymistä. Perusteena oli nimenomaan kulkuyhteyden kapeus, joka KHO:n arvion mukaan olisi johtanut liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan heikentämiseen.” 

 

 

Kuva 19. Kuvakaappaukset kulkuyhteydestä Google Mapsin satelliittikuvista LLP 9:n eteläpuolelta. Kulkuyhteys kuvassa pohjoisessa olevaan metsikköön on avohakattu siten, että kulkuyhteyspuiksi on jätetty ennen metsää vain kaksi mäntyä. Korkeiden mäntyjen etäisyys on 70 metriä. Kuvan eteläreunaan rajautuvan säästöpuuryhmän ja sen pohjoispuoleisen männyn etäisyys on 60 metriä. Säästöpuuryhmän puut ovat kuitenkin alle 15 metriä korkeita. Etäisyydet männyistä metsään on 50 ja 45 metriä. Maaperä on myrskytuhoille altista, joten kyseiset männyt ovat hyvin mahdollisesti jo kaatuneet syksyn myrskyissä. KHO:n päätöksen (4.2.2015/269) mukaan vastaavanlaisessa tilanteessa edes 10 metrinen kaista metsää kulkuyhteytenä ei ollut riittävä. 

 

Tapion neuvontamateriaali: 

 

“[...] tulee säilyttää puustoiset kulkuyhteydet. [...] kulkuyhteyspuut voivat altistua koville tuulille ja kuuset heikentyessään myös hyönteistuhoille. Puiden kaatuminen myrskyssä tai kuivuminen pystyyn heikentää lisääntymis- ja levähdyspaikkaa [...] Jos lisääntymis- ja levähdyspaikka jää kokonaan avohakkuun ympäröimäksi saarekkeeksi, myrskynkestävyyteen ja kulkuyhteyksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota [...] Kulkuyhteyksiin jätetään kuitenkin mahdollisuuksien mukaan myös kuusia, jotta liito-orava löytää matkan varrelta tarvitsemansa suojan.” 

 

KESELYn ohjeistamana, ja lailliseksi toteamallaan hakkuulla, mitään ministeriöiden neuvontamateriaalin ohjeistuksia kulkuyhteydestä ei ole toteutettu, eikä KHO-päätöksien linjauksia noudatettu, puhumattakaan direktiivejä sitovasta LLP-määrittelystä (EUTI, C-357/20), jonka mukaan kulkuyhteydet tulee laskea kuuluvaksi LLP:aan. 

 

 

Kuva 20. KESELYn lailliseksi väittämä kulkuyhteys itään ja koilliseen LLP:1:ltä, joka näkyy kuvassa taustalla. Oikealla näkyvien puiden etäisyys toisistaan on 70 m. Kuvassa näkyy myös noin 10-15 metristen puiden säästöpuuryhmän reuna, josta lyhin liitoetäisyys itään on 60 m. Tapion neuvontamateriaaleissa kulkuyhteydelle ja ravintopuille ohjeistettuja suojaa-antavia kuusia ei aukossa ole pystyyn vaivauduttu jättämään. Tässä kulkuyhteyden täysin tuhotullakin kohdalta on kaadettu muiden lehtipuiden lisäksi ainakin kolme suurta haapaa, joiden oksakasat näkyvät kuvassa. Oikealla näkyy myös kuusen taimikko, joka KESELYn mukaan on 9 metristä. 

Liito-oravan suojelun vanha tulkintaohje kulkuyhteyksistä: 

 

Lainaten Santangeli ym. 2013: 

“The [old] guidelines also specify that retained forest patches should be left in connection with the larger forest by means of retaining a corridor of trees spaced at a distance to each other not longer than their height.” 

 

Liito-oravan vanha, toimimattomaksi todettu ohjeistuskin on asianosaiselle viranomaisille tuttu, määritellessään kulkuyhteyspuiden maksimi etäisyydeksi toisistaan puuston mitan. Silti KESELY väittää lailliseksi kulkuyhteyttä, joka vaatii 70 metrin liidon ylämäkeen ja jossa mäntyjä on jätetty 3 kertaa harvempaan kuin vanha ohjeistus edellytti.